Saattohoidon takaaminen lailla on kaikkien etu

Helin puhe täysistunnossa 2.3.2017

Arvoisa puhemies! On selvää, että tämä kansalaisaloite eutanasiasta, hyvästä kuolemasta on tuonut meidät perimmäisten asioiden äärelle. Harvoin tässä salissa keskustellaan niin äärimmäisistä, syvällisistä ja perimmäisistä kysymyksistä — elämästä, kuolemasta, ihmisoikeuksista, lähimmäisenrakkaudesta — kuin tänään, ja se on ilman muuta hyvä asia. 

 

Vaikka tiedän, että tässä salissa olemme hyvin kahta mieltä tehdystä aloitteesta, olen varma siitä, että jokaisella tähän aloitteeseen ja tänään keskusteltavaan asiaan liittyy paljon tunteita, omaa arvomaailmaa, myöskin taustatietoa, siitä ovat lukuisat järjestöt ja ihmiset pitäneet huolta — kiitos kaikista palautteista — mutta myöskin tietysti omia kokemuksia. Ehkä omaan mieleeni on vaikuttanut muutama asia muita enemmän. Yksi niistä on se, että olen saanut kyseenalaisen ilon seurata kahden lähimmäiseni hyvin kivuliasta ja raskasta kuolemaa. Toinen omiin ajatuksiini vaikuttanut asia on Terhokodin johtajan mielipiteet tästä eutanasia ja hyvä kuolema ‑kysymyksestä. Mutta tarkoitukseni ei ole nyt puhua niistä, koska uskon ja kokemukseni on se, että tässä salissa vallitsee hyvin vahva yksimielisyys siitä, että me kaikki haluamme parantaa saattohoitoa ja ylipäänsä sairauksiin annettavaa lopunajan kivunlievitystä ja oireiden lievitystä. Sitä osoittaa myös tämä laaja keskustelu, jota täällä tänään on käyty. 

 

Vaikka kuinka haluaisimme sanoa, että saattohoitoon ja hyvään loppuaikaan on oikeutettu jokainen Suomessa, niin valitettavasti tilanne ei ole se, ja se tarkoittaa sitä, että vanha sairaanhoitolaki tästä asiasta ei riitä. Meillä on paljon erilaisia ongelmia. Yleisenä ongelmana on tasapuolinen saattohoidon saaminen eri puolilla Suomea. Lääkäriliitto on arvioinut, että 19 sairaanhoitopiiristä ja 18 suuresta kaupungista vain noin puolella on suunnitelma tai laitoskohtaiset saattohoito-ohjeet siitä huolimatta, vaikka mahdollisuuksia edetä paremmin olisi ollut. Kaikkein kurjin tämä tilanne on Itä- ja Pohjois-Suomessa, eli siellä ammattimaista saattohoitoa on tarjolla vähiten, ja sehän ei tietenkään suomalaisten näkökulmasta ole millään tavalla hyväksyttävää, että ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. 

 

Mutta on muitakin ongelmia. 

 

Ei ole kriteereitä siitä, miten saattohoitopaikat rahoitetaan, millä kriteereillä maksusitoumuksia sovitaan. Lääkäriliiton mukaan saattohoitopaikkoja Suomessa on liian vähän ja siirtyminen parantavasta hoidosta oireenmukaiseen hoitoon viivästyy. Sen mukaan myös henkilöstöllä on paljon erilaista osaamisvajetta, koulutus on hyvin erilaista. Lääkäriliiton mukaan ei myöskään uskalleta luopua normaalihoidosta, ei osata riittävän ajoissa aloittaa saattohoitoa. 

 

Näiden ongelmien tiimoilta olen vilpittömän iloinen siitä, että useampi eduskuntaryhmä, niin myös me vihreät, olemme tehneet lakialoitteen saattohoidon lakisääteistämiseksi. Toivon, että kaikki eduskuntaryhmät ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat pitävät huolen, että koko sali, kaikki me 200, allekirjoittaisimme mahdollisuuksien mukaan näitä lakialoitteita saattohoidon vakinaistamiseksi ja lakisääteistämiseksi niin, että me saisimme tässä salissa käsittelyyn saattohoidon ja saisimme lopputulokseksi saattohoitolain, joka varmistaisi riittävän saattohoidon jokaiselle suomalaiselle. Siinä voisi määritellä muun muassa saattohoidon kriteereitä, saattohoidon saatavuutta, kansalaisten subjektiivista oikeutta saattohoitoon sekä myöskin saattohoidossa työskentelevien henkilöiden koulutustasoa. 

 

Vilpittömästi toivon, että kaikki eduskuntaryhmät ottavat tämän asian omakseen, kun näin laajaa myötämieltä tälle aloitteelle on olemassa, ja toivon, että voisimme yhdistää nämä aloitteet ja saada tästä yhtenäisen esityksen eteenpäin niin, että tämä asia ainakin tällä kaudella etenisi. Se olisi jo hyvä kiitos myös näille kansalaisaloitteen tekijöille siitä, että heidän työnsä ei ole mennyt hukkaan.