Ministeriö ei ota vastuuta Kela-kyytien ongelmista

TIEDOTE

25.9.2018

Taksiyrittäjät ovat joutuneet odottamaan jopa useita kuukausia korvauksia jo ajetuista Kela-kyydeistä esimerkiksi Etelä-Savossa. Taksiliikennelain vapauttamisen myötä Kela-korvattavien kyytien ajaminen on muuttunut haasteelliseksi ja osittain myös kannattamattomaksi monelle taksiyrittäjälle. Sosiaali- ja terveysministeriö ei ota vastuuta Kela-kyytien ongelmista.

Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen on pettynyt, että sosiaali- ja terveysministeriö pesee kätensä Kela-kyytien kilpailutuksen aiheuttamista ongelmista.

–On ymmärrettävää, ettei ministeriö vastaa Kela-sopimuksista eikä laitteistoihin tai maksamiseen liittyvistä ongelmista, mutta ongelmista kärsivillä taksikuskeilla on lupa odottaa ministeriön ohjeistusta, kun puutteellisesti toimivien laitteiden vuoksi maksatuksessa on jopa kolmen kuukauden viiveitä, Järvinen toteaa.

Maakunnissa taksiyrittäjän tuloista jopa yli puolet voi muodostua Kela-korvattavista kyydeistä. Kun yrittäjät eivät ole saaneet Kelalta korvauksia kuukausiin, on moni yrittäjä ajautunut todella tukalaan tilanteeseen.

–Sanomattakin on selvää, ettei yrittäjiä voi pistää odottamaan kuukausikaupalla korvauksia jo ajetuista taksimatkoista, Järvinen sanoo.

Etelä-Savossa kilpailutuksen voittanut Pro-Keskus Oy on vastannut Kela-kuljetuksista heinäkuun alusta alkaen. Uusissa taksimittareissa on ollut ongelmia, joten yrittäjät ovat toimittaneet paperisia kuitteja korvattavista taksimatkoista. Pro-Keskuksen mukaan juuri paperisten kuittien käsittely on aiheuttanut ruuhkaa järjestelmään.

Järvinen tiedusteli kirjallisessa kysymyksessään sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalta (sin), miten hallitus aikoo tarttua haasteisiin, joita Kela-kyydeissä on ilmennyt. Ministerin mukaan vastuu ongelmista on Kelan ja tilausvälityskeskusten välillä. Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää, että korvattavien taksimatkojen tilausvälityskeskusten palvelu on sisältänyt ongelmia.

–Ministeriön pitää kantaa vastuu taksiliikenteen toimivuudesta etenkin, kun Kelan kilpailutus juontaa juurensa keväällä hyväksyttyyn taksiliikennelakiin. Tällaisissa tilanteissa ministeriö ei saa seisoa tumput suorina, vaan jonkinlaista ohjeistusta sieltä on tultava, Järvinen toteaa.

Myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto on puuttunut Kela-kyytien ongelmalliseen kilpailutukseen. Virasto tutkii, toimivatko tilausvälitysyhtiöt syrjivästi ja ovatko kilpailutuksen ongelmat ristiriidassa taksimarkkinoiden avaamisella tavoiteltujen hyötyjen kanssa. Kyytipalveluita järjestää tällä hetkellä yhdeksän eri tilauspalveluyhtiötä, jotka kilpailutettiin viime keväänä.