Helin blogi

Sote-markkinat räjähdyspisteessä

Pari viikkoa sitten hampaani alkoi kipunoida siihen malliin, että oli pakko hakeutua hammaslääkäriin. Tämä tapahtui tietysti Helsingissä, eli poissa kotiseudultani. Siksi ensimmäinen kysymys aikaa varatessani oli, enkä mitenkään voisi mennä hoidattamaan ongelmaa Savonlinnaan. No, kivun takia en voinut, eli pääsin päivystykseen.

Hallitus on nyt saanut aikaan uuden esityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Vaikka siinä on korjattu joitakin aiemman esityksen valuvikoja -  esimerkiksi poistettu yhtiöittämispakko, tulee se jakamaan terveysmarkkinat ennennäkemättömällä tavalla.

Suurilla yksityisillä toimijoilla tulee olemaan valtaisat markkinat, kun jokainen asiakas pääsee valitsemaan oman terveyspalvelukeskuksensa. Jos esimerkiksi minä jatkossa valitsisin Kerimäen terveyskeskuksen omaksi vaihtoehdokseni, tarkoittaisi se jatkossakin sitä, että muissa kuin akuuteissa asioissa minun pitäisi tulla hakemaan hoidot Kerimäeltä tai sen kanssa ehkä yhteisjärjestelmässä olevilta Savonlinnan terveysasemilta. Jos taas valitsen yksityisen toimijan, saan parhaimmillaan kymmenien kaupunkien valmiin hoitoverkoston.

Äskeisessä hammasongelmassa Kerimäen terveysaseman valittuani minulle jatkossakin vastattaisiin Helsingistä, että koitapa mennä kotiisi hoitamaan ongelmaa, kun taas vaikkapa Terveystalon valitessani minut toivotettaisiin tervetulleeksi pikaiseen hoitoon niin Savonlinnassa kuin Helsingissäkin.

Huoli on aiheellinen, sillä viidellä suurimmalla terveysalan toimijalla on tarjottavana aivan ainutlaatuiset verkostot, joista julkinen puoli voi alkuvaiheessa vain unelmoida: Attendolla on yhteensä yli 250, Terveystalolla lähes 140, Mehiläisellä yli 120 ja Aavalla ja Pihlajalinnallakin puolensataa hoivakotia sekä lääkäri- ja terveysasemaa eri puolilla Suomea.

Kun jaettavana on yli 20 miljardin euron markkinat, voitte olla varmoja, että tälle kakulle riittää jakajia. Luvassa on siis ennennäkemätön kilpailu uusista ja etenkin perusterveistä asiakkaista.

Vaikka asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti kuulostavat varmasti jokaisesta hienoilta asioilta, kannattaa varoa, mitä toivoo, sillä ne tulevat maksamaan paljon. Hintaluokkaa kuvaa se, että Helsingin asukkailleen tarjoaman hammashoidon asiakasseteli maksaa vuodessa noin 100 miljoonaa euroa. Kyseessä on siis yhden kaupungin kulut yhden alan asiakasseteleistä!

Kun tavoitteena on tasata terveys- ja hyvinvointieroja, sovittaa palvelut paremmin yhteen sekä samalla säästää 3 miljardia terveysmenojen nousupaineesta, on vaikea nähdä, miten asiantuntijoiden mukaan noin 1 miljardin euron kustannukset aiheuttavilla asiakasseteleillä näihin tavoitteisiin päästään. Sen sijaan kustannukset uhkaavat kasvaa ja keskittyä kasvukeskuksiin, joissa niitä perusterveitä hyväkuntoisia nuorehkoja asiakkaita riittää eniten.

Keskustan uppiniskaisuus 18 maakunnan mallista ja kokoomuksen samanaikainen uppiniskaisuus täydestä valinnanvapaudesta ja markkinoiden avauksesta voivat olla kohtalokas yhdistelmä koko uudistuksen toteuttamisen, suomalaisten terveyden ja terveydenhuollon kustannusten kannalta. Ainakin hallitus ottaa näin toimiessaan historiallisen suuren riskin, joka koskettaa jokaista suomalaista, noin 200 000 työntekijää sekä rahasummaa, joka vastaa lähes puolta koko valtion budjetista.

Tätä arviota tukee vahvasti 18-henkisen asiantuntijajoukon antama yksimielinen lausunto uudesta hahmotelmasta valinnanvapauslaiksi. Asiantuntijat toteavat, että esitysluonnos on selkeämpi ja toteuttamiskelpoisempi kuin edellinen versio, mutta että tähänkin malliin sisältyy vakavia ongelmia ja riskejä mm. rahoituksen, perusoikeuksien toteutumisen, maakuntien itsehallinnon, palveluiden integraation, asiakassuunnitelmien ja uudistuksen voimaantulon ajoituksen suhteen.

Sote-uudistus on tärkeä. Nyt pitää rakentaa sellainen malli, jolla uudistuksen alkuperäiset tavoitteet: terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, kustannusten hillintä ja saumattomat hoivaketjut voidaan saavuttaa. Miten olisi, jos alussa rauhassa siirrettäisiin sote-palvelut maakunnille ja sen jälkeen tehtäisiin kokeiluja valinnanvapaudesta, kuten asiantuntijat ehdottavat? Silloin ei otettaisi niin suurta harppausta pimeään, josta ei enää pienin askelin pääse ulos.

Ministeriö päättää koulutuspaikoista

Lakia yliopistojen autonomiasta on helppo syyttää OKL:n siirrosta Joensuuhun. Valitettavasti syy ei löydy sieltä. Jos ette usko, lukekaa se laki, joka löytyy omasta pöytälaatikostani hartaasti selattuna.


Laki antaa yliopistoille mm. mahdollisuuden kerätä ulkopuolista rahaa. Yliopistoilla on myös mahdollisuus lakkauttaa koulutusta määrävuosien jälkeen. Jos se näin tekee, kuten Savonlinnassa nyt tapahtui, kyseisistä koulutuspaikoista ja niiden tulevaisuudesta päättää yksiselitteisesti opetusministeriö ja maan hallitus. Sillä ja vain sillä on valta päättää, mitä niille paikoille tapahtuu. Yliopistolaki sanoo sanatarkasti näin: 

"Opetusministeriö ja yliopisto sopivat määrävuosiksi kerrallaan yliopiston toiminnalle asetettavista koulutus- ja tiedepolitiikan kannalta keskeisistä määrällisistä ja laadullisista tavoitteista sekä niiden toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. Opetusministeriö myöntää yliopistoille rahoitusta tässä laissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi valtion talousarvioon otettavan määrärahan rajoissa. Opetusministeriö voi rahoitusta myöntäessään asettaa rahoituksen käyttämiselle ehtoja ja rajoituksia."

Täten OKL:n tapauksessa ministeriö olisi voinut selkeästi ilmoittaa Itä-Suomen yliopistolle, etteivät paikat siirry Joensuuhun. Jo tämä lienee riittänyt toisenlaiseen tulokseen? Jos ei, opetusministeriö olisi voinut alkaa neuvottelut OKL:n opetuksen turvaamisesta esimerkiksi Helsingin tai Turun yliopiston kanssa, joilla on jo nyt sivutoimipisteitä esimerkiksi Raumalla ja Vaasassa. Nyt tätä neuvottelua ei haluttu ministeriössä ja hallituksessa edes aloittaa. Mikä oudointa, pääministeri Juha Sipilä ei suostunut edes tapaamaan kaupungin johtoa lakkautuksen yhteydessä, vaikka ratkaisu on kaupungille yksiselitteisesti sen historian surkein yksittäinen päätös!

Kuten Jari Rusanen (IS 11.9.) kirjoittaa, tällainen menettely todellakin kuulostaa tympeältä jopa oppositiopoliitikon mielestä. Katson nöyrästi myös peiliin. Toissa kaudella edustamani hallitus teki saman virheen Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen kanssa: se antoi Oulun yliopiston lopettaa laitoksen sillä seurauksella, että Kainuussa on jo nyt pulaa pätevistä opettajista. Silti se hallitus ei antanut kaikkia vapautuneita koulutuspaikkoja suinkaan Ouluun vaan niitä jaettiin! Toisaalta sama hallitus aloitti hammaslääkärikoulutuksen Kuopiossa, mikä on käytännössä tarkoittanut parempia hampaita itäsuomalaisille jo nyt. Etenkin opettajia ja lääkäreitä kannattaakin kouluttaa eri puolilla Suomea ammattilaisten riittävyyden turvaamiseksi.

Summa summarum: Yksikään yliopisto ei ennen autonomiaa tai sen jälkeenkään pysty päättämään, mitä tai kuinka paljon tutkintoja se tarjoaa. Jokaisesta opiskelupaikasta päättää edelleenkin opetusministeriö ja siten viime kädessä maan hallitus, joka myös koulutuspaikat rahoittaa. Siksi muun väittäminen etenkin keskustalaisen pääministeri Juha Sipilän suusta kuulostaa vielä paljon tympeämmältä.

Heli Järvinen (vihr.)
Kansanedustaja

Eriarvoistumisen taustalla on monta syytä

Lenita Toivakka kirjoittaa (IS 17.10.), ettei eriarvoisuus johdu tuloeroista vaan työttömyydestä. Kun joka keskiviikko- ja perjantaiaamu näen Helsingissä töihin mennessäni monien satojen metrien mittaisen leipäjonon, näen ongelman paljon laajempana.

Köyhyysriskirajana pidetään Euroopan unionissa alle 60 prosentin tuloja samanlaisten kotitalouksien mediaanitulosta. Raja saadaan, jos esimerkiksi kaikkien suomalaisten eläkeläisten tai opiskelijoiden tulot pistetään jonoon ja valitaan niistä keskimmäinen ja lasketaan siitä 60 %.

Kaikkien pienituloisimpia eivät tämän mukaan ole työttömät, vaan iäkkäät eläkkeellä olevat naiset ja toisaalta työikäiset työkyvyttömyyseläkkeellä olevat miehet. Valitettavaa on, että työttömienkin tilanne heikentyy koko ajan. Nykyinen hallitus on leikannut työttömyysturvaa ja sen kestoa monin tavoin. Vaikka vaikeasti työllistyvien pitkäaikaistyöttömien määrä on todella vähentynyt reilulla 25 000:lla, kuten Toivakka kirjoittaa, suuri osa heistä ei ole todellisuudessa työllistynyt, vaan valunut työttömyysturvalta näiden leikkausten takia sosiaaliturvan varaan. Tällaisia asumis- ja toimeentulotuen varassa olevia ”tulottomia” kotitalouksia on jo 50 000. Määrä on kaksinkertaistunut 5 vuodessa! Näiden ihmisten asema on erityisen kurja, sillä viimesijaisena tukena toimeentulotuki ei kannusta ketään ottamaan pientäkään työtä vastaan, sillä ylimääräiset tulot leikkaavat tuen kokonaan. Toimeentulotuki on siksi pahin kannustinloukku, joka vain pitkittää työttömyyttä ja osattomuutta.

Pitkittyneestä köyhyydestä pitää olla huolissaan myös siksi, että ilmiö on kasvava: pysyvästi köyhien määrä on yli kaksinkertaistunut 1990-luvun laman jälkeen.

Räikein pitkittyneen köyhyyden riski on suomalaisessa yhteiskunnassa iäkkäillä naisilla. Yli 74-vuotiaiden ikäluokassa naisten pitkittyneen köyhyyden riski, 26,5 prosenttia, on yli kaksinkertainen miehiin nähden. Taustalla on ennen muuta naisten lyhyemmät – tai olemattomat – palkkatyöurat, jotka johtavat pieniin tai olemattomiin työeläkkeisiin.

Lisäksi hallituksen leikkaukset: terveydenhuollon asiakasmaksujen sekä lääkekorvausten sekä matkojen omavastuun korotukset sekä kansaneläkeindeksin leikkaus ovat lisänneet juuri pienituloisten eläkeläisten köyhyyttä. Näiden toimien korjaamisessa on paljon tehtävää tulevilla hallituksilla.

Heli Järvinen (Vihr.)
k
ansanedustaja

Sivu 4 / 23

Miksi Heli?