Helin blogi

Aika-arkkitehtuuri haltuun

Aika-arkkitehtuuri haltuun

Kiireellä on omituinen kyky imeä meidät mukaansa. Täytämme päivämme erilaisella ohjelmalla. Ja jos emme täytä, niin se täyttää meidät. Lomallakin huomaa päivien täyttyvän helposti sinänsä mukavista kulttuurielämyksistä, ystävien tapaamisista ja muista aikataulutetuista suunnitelmista, jotka valtaavat huomaamattamme luppoaikamme.

Myös ajanlaskumme on muuttunut. Kun ennen ehkä ajattelimme aikoja "tänä kesänä" tai "tulevalla viikolla", on etenkin kännykkä saanut meidät pilkkomaan aikamme jopa minuutteihin ja sekunteihin. Yhtäkkiä meistä kaikista on tullut niin huipputärkeitä, että meidät on välttämättä saatava kiinni hetkellä millä hyvänsä.

Yrittäjänaisilla ongelma on vielä moninkertainen, sillä yrittäjän - ja ehkä naisenkin -moraalinen velvollisuus on olla aina tavoitettavissa. Ennen kuin huomaammekaan, kiire on imenyt meidät mukaansa silloinkin, kun elimistöllä olisi tarve rentoutua ja jopa terveellisesti tylsistyä.

Tunnustan ajautuneeni itsekin täysillä karikkoon. Päivät ovat pilkottuja ja kännykkä tuntuu välttämättömältä lähes tauotta. Mutta ihan kokonaan tähän mustaan aukkoon en ole ollut valmis hyppäämään. Siksi mietinkin pari vuotta sitten omia kipupisteitäni ja kehitin itselleni neljän L:n ohjelman. Siihen kuuluvat lempi, lepo, liikunta ja lounas. Kun kerran laskin ehtineeni puolen vuoden aikana vain muutaman kerran lounaalle, tajusin, ettei niin voi jatkua. Nyt olenkin päättäväisesti lapponut suuhuni ainakin minuutin pikasopan sellaisenakin päivänä, kun aikaa ei ole yhtään. Säännöllinen liikunta auttaa jaksamaan pitkiä päiviä ja liiallista istumista niin toimistossa, junissa kuin kokouksissakin. Ja vaikka pimeinä iltoina kotiin töistä tullessa oma sohva on lähes magneettisen vetovoimainen, lupaan, että vähintään yhtä vetovoimainen ja palkitseva se on myös juoksulenkin jälkeen!

Riittävä yöuni pitää pään kunnossa, mutta vaatii sitä, että valot sammutetaan työaikana vaikka väkisin viimeistään iltakymmeneltä. Ja mikä tärkeintä, parisuhteesta tai muista läheisistä ihmissuhteista huolehtiminen auttaa jaksamaan, vaikka päivät olisivat yhtä kuperkeikkaa.

Tänä syksynä olen lisännyt ohjelmaani viidennen L:n. Ja se on te, hyvät Ladyt! Kun näen joukon energisiä naisia yhteen kokoontuneina ylipitkien työpäivien ja matkojen keskelläkin, sydämessä läikähtää lämpimästi. Niin paljon teistä kimpoaa energiaa takaisinpäin.

Voi olla, ettei neljän tai viiden L:n ohjelma ole lainkaan sopiva teille muille, mutta pysähtyminen tavalla tai toisella on. Siksi toivon jokaisen miettivän itselleen juuri sopivasti räätälöidyn ohjelman, jolla aika-arkkitehtuurin saa vähän entistä paremmin haltuun. Nyt joulunpyhinä sitä on hyvä harjoitella. Ansaittua taukoa teille kaikille ja iloista mieltä ensi vuoteen!

Pienten politiikkaa peliin

Pienten politiikkaa peliin

Kun puhutaan 50 miljardin budjetista isoin vedoin, unohtuu helposti se tosiasia, että pienin toimiin ja toimintoihin panostamalla saatetaan päästä pidemmälle! Huomisen budjettineuvotteluihin osallistuvien kannattaisikin hetken aikaa ajatella pienesti.

Koska pienet yritykset ovat parhaita työllistäjiä - pelkästään 30 000 uutta työpaikkaa viimeisen 10 vuoden aikana, kannattaisi neuvotteluissa panostaa juuri niihin. Keinot ovat yksinkertaisia, eivätkä edes kovin kalliita.

Samalla kun yleistä arvonlisäveroa nostetaan yrittäjien vastustuksesta huolimatta prosenttiyksiköllä, pitäisi alvin alarajaa nostaa. Se olisi paras kannustin käsityöläisille ja muille yhden hengen mikroyrityksille. Tällä hetkellä yritys päätyy alv-velvolliseksi jo 8500 euron liikevaihdolla, kun alarajan pitäisi olla vähintään 20 000 euroa. Arvonlisäveron alarajan nosto olisi paras kannustin iltapuhteella sukkia kutovalle tai huiman idean saavalle nuorelle ja omasta yrityksestä haaveilevalle tulevalle yrittäjättärelle kokeilla yrittäjän uraa. Nyt moni sukka ja hyvä idea valuvat hukkaan tai korkeintaan perheenjäsenten iloksi. Samalla täyden alvin alarajaa voisi nostaa 22 500 eurosta 50 000 euroon, mikä helpottaisi kaikkien pienten yritysten toimintaa.

Toinen pienimpiä yrityksiä kannustava veroratkaisu olisi kotitalousvähennyksen palautus entiselle tasolleen. Kotitalousvähennyksen korotus 2000 eurosta 3000 euroon toisi helposti työpaikkoja myös haja-asutusalueille ja helpottaisi asuntojen kunnossapitoa. Kun vähennys myös torjuu harmaata taloutta, ei ratkaisu olisi pois valtion pohjattomasta kukkarostakaan. Jos kotitalousvähennyksestä halutaan ehdoin tahdoin valtion kassan lihottajaa, pitäisi työ aloittaa vähennyksen käyttöoikeuden rajaamisesta kotimaahan. Onhan se kohtuullisen pöljän hommaa, jos omilla verotuillamme tuemme ulkomailla työllistämään ulkomaalaisia työntekijöitä samaan aikaan, kun omat ammattinaisemme ja miehemme joutuvat pyörimään turhanpanttina nurkassa tai tekemään viraapelihommia tiskin alta!

Vaikka voihan sitä ajatella positiivisestikin: onhan nuo ulkomaille suomalaisille maksettavat kotitalousvähennykset kuitenkin edes vähän suoremmin suomalaisia hyödyntävää tukea Espanjalle, toisin kuin muuta kautta valuvat hätäapumiljardit?

Kolmas tehokas keino luoda työvoiman kysyntää olisi nyt kertaheitolla ratkaista vanhemmuuden kustannukset tasaisesti verovaroin maksettavaksi. Se olisi paras lahja, joka jokainen päättäjä voisi antaa yrittäjänaiselle mutta myös omalle ja naapurin koulutetulle tyttölapselle, joka jää armotta työnhaussa mopen osille, jos paikkaa hakee myös pätevä poika. Sillä kukapa työnantaja haluaisi vapaaehtoisesti maksaa yli 12 000 euron vauvan ja hyvässä lykyssä vielä useampia?

Mitä, jos ruvettaisiin töihin?

Mitä, jos ruvettaisiin töihin?

 

Poliitikot pohtivat kovalla sutinalla, miten Suomi saadaan uuteen nousuun: elvyttämällä vai porukkaa ulos pistämällä. Mutta mitä, jos ruvettaisiin ihan vaan tekemään töitä?

Suomessa on tällä hetkellä lähes 600 000 työkykyistä ja –ikäistä ihmistä työelämän ulkopuolella. Näistä reilut 300 000 on työttömänä, 100 000 erilaisten työllistämistoimien parissa, 50 000 syrjäytyneenä järjestelmän ulkopuolella ja lähes 150 000 passiivisesti työtöntä, eli opintojaan jatkamassa, lapsiaan hoitamassa tai ikänsä takia sivuun jääneinä. Maalaisjärkikin sanoo, ettei pienellä 5,4 miljoonan asukkaan kansalla ole tähän varaa.

Inhimillisin ja helpoin säästö valtiolle olisi kannustaa työttömiä itse lähtemään yrittäjiksi. Tällä hetkellä tämä rohkea porukka, eli itselleen työpaikan luovat ja yrittäjäksi ryhtyvät jäävät liian usein täysin ilman työntekijälle luonnostaan kuuluvia oikeuksia. Aloittavista yrittäjistä on syntynyt uusi proletariaatti, joka ajautuu työttömyys-, sosiaali-, ja eläketurvan sekä lomien ulkopuolelle, eli työkentällä kaikkein heikoimpaan asemaan, joka ei helpolla houkuta. Eikö olisi yhteinen etu mataloittaa kynnystä?

Työpaikkoja saadaan jo olemassa oleviin yrityksiin parhaiten aikaiseksi, kun tasataan työllistämisen esteitä, kuten äitien työnantajille kertyviä vanhemmuuden kustannuksia. Millä kannustat työnantajaa palkkaamaan nuoren naisen niin kauan, kuin hän joutuu työntekijänsä jokaisen lapsen kohdalla varautumaan yli kymppitonnin laskuun?

Ruotsissa ongelma on ratkaistu vuosia sitten. Siellä maksut kerätään jokaiselta tuloveroa maksavalta eli niin työntekijältä kuin työnantajaltakin.  Varat rahastoidaan yhteiseen pottiin, josta kulut maksetaan 100-prosenttisesti niille firmoille, joiden työntekijät vauvoja saavat. Ja kaikki ovat myös järjestelyyn tyytyväisiä!  Siksi meilläkään ei ole varaa hidastella. Me tarvitsemme joka ainoan mahdollisen työpaikan, ja yhteisesti hoidettuna lasku vanhemmuuden kuluista tulee paljon halvemmaksi kuin nyt, kun lasku koituu suurimmalta osaltaan naisien työnantajille sekä nuorille tytöille, jotka eivät työllisty, joiden urat ei kehity ja joiden euro ei ikinä lähesty kokonaista kolikkoa.

Tuloksia talkoista voisi syntyä nopeastikin: Jo vajaat 90 000 uutta työpaikkaa tuo valtiolle kolmen miljardin säästöt.

Sivu 24 / 25

Miksi Heli?