Helin blogi

Kehitysavussa Suomea ei kannata verrata Saksaan

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakan (HS 29.9.) mielestä Suomea tulisi verrata esimerkiksi Saksaan, jossa kehitysavun osuus bruttokansantuotteesta on vain 3 prosenttiyksikön kymmenystä Suomea korkeampi. Pitää muistaa, että kehitysavussa on kyse paljosta muustakin. Väkiluvultaan 16-kertaisen Saksan linja on ollut satsata turvapaikanhakijoihin, joita se on vastaanottanut miljoonia samaan aikaan, kun Suomi on kipuillut muutaman tuhannen tulijan kanssa. Pelkästään tänä vuonna Saksa on valmistautunut ottamaan vastaan miljoona turvapaikanhakijaa, kun Suomeen arvellaan enimmilläänkin tulevan 50 000 turvapaikanhakijaa. Vielä suuremmaksi erot tulevat, kun muistaa, että Saksa tukee esimerkiksi demokratiatyötä kehitysmaissa 250 miljoonalla eurolla, kun Suomi tukee tälläkin hetkellä vain 1 miljoonalla.  Ensi vuonna tämä Suomen summa tippuu vielä lähes puoleen, eli Saksan panostus silloin on jo lähes 500-kertainen, vaikka ministeri on ilmoittanut demokratian tukemisen olevan myös Suomen keskeinen kehityspoliittinen tavoite. Siksi Suomea ei voi kehitysavussa verrata Saksaan. Siitä olen samaa mieltä ministerin kanssa, että kehitysyhteistyössä on tärkeää puhua oikeilla tiedoilla.

 

Miten saamme somen terveeksi?

Netti ja sosiaalinen media (some) ovat sairastuneet. Ne pursuavat vihapuhetta ja kommentteja, jotka saavat ihmisen voimaan pahoin. Kohteena ovat milloin oppilaat, opettajat, työkaverit, maahanmuuttajat, muut vähemmistöjen edustajat, poliitikot ja julkisuuden ihmiset. Siis samat ihmiset, joiden kanssa elämme arkeamme ja hoidamme ongelmiamme; ihmiset, joilla jokaisella on tunteet ja läheiset kuten muillakin. Ja kun kieli ja kommentit vaihtelevat herjauksen ja kunnianloukkauksen välimaastossa, maltilliset puheenvuorot poistuvat, mikä vääristää kuvaa entisestään.

Somesta on tullut loistavan tiedonhaku-, palaute- ja yhteydenpitokanavan sijaan myös ihmisvihan, vähättelyn, alistamisen ja kiusaamisen väline. Ja muutoksen olemme saaneet aikaan me, ihan mukavat ja nenätysten useimmiten hyvin käyttäytyvät suomalaiset.

Siksi perussuomalaisen kansanedustajan rasistinen kirjoitus on paljon kokoaan isompi. Vaikka sen yksittäisenä tekstinä voisi vielä rutistaa romukoppaan, on se antanut jo sadoille tuhansille muille oikeutuksen pistää vieläkin "paremmaksi". Jos kerran kansanedustaja voi heitellä noin mauttomia ja loukkaavia kommentteja, voin minäkin.

Kaiken vihapuheen keskellä on hienoa, että pääministeri lähtee näyttämään esimerkkiä tarjotessaan tyhjää kotitaloaan sotaa pakeneville turvapaikanhakijoille. Ja sitä murheellisempaa on, että sekin on leimattu oman edun tavoitteluksi, tavallisten suomalaisten unohtamiseksi ja jopa rikollisjengien kosimiseksi. Moiselle ajattelulle pitää saada vastavoima. Kaikki me, joilla ei ylimääräisiä tyhjiä koteja ole, voisimme pohtia, miten saamme yhteiselämän jatkossa sujumaan paremmin erilaisten kulttuurien ja tapojen kohdatessa. Jos saamme vastaanottokeskuksia omalle seudullemme, kutsun kaikki halukkaat mukaan kaveriksi tulijoille. Se ei vaadi koulutusta, eikä juuri kielitaitoakaan, vaan halua jakaa pieni osa arjestaan tulijoiden kanssa ja saada niin omat kuin tulijoidenkin ennakkoluulot hälvenemään.

Haluan irtisanoutua myös some-vihasta. Some pitää parantaa, ja pelkkä laastari ei nyt auta. Lainsäädäntöä pitää tarkistaa nettiherjausten osalta, mutta se ei riitä. Toivon, että koko Suomessa, jokaisessa koulussa ja luokassa, työpaikoilla ja somessa saadaan aikaan vihapuheen vastainen kampanja. Minä en vihaa -kampanjalla jokainen voisi sitoutua vihattomaan kieleen.

Kriittinen ja kiukkuinenkin saa olla, mutta vanha hyvä sääntö kannattaa muistaa: älä ikinä, koskaan, kirjoita mihinkään, ei someen, viestiin, sähköpostiin tai kirjeeseen mitään sellaista, jota et ole valmis lukemaan oman päivälehtesi etusivulta. Tämä neuvo auttaa kirjoittamaan ja olemaan ihmisiksi. Tällaisia rehtejä ihmisiä me Suomessa asuvat kai haluamme edelleen olla?

 

Pakolaiset ansaitsevat asiallisen kohtelun ja kirjoittelun

Pakolaisuus on valtava ongelma maailmassa. YK arvioi, että kaikkiaan noin 60 miljoonaa ihmistä vaeltaa maailmalla etsien uutta kotia. Heistä suurin osa on sotivien maiden naapureissa Afrikassa ja Aasiassa. Myös Suomi joutuu kantamaan osansa vastuusta, mikä ei ole helppoa kummallekaan osapuolelle. Pakolaiset joutuvat kulkemaan tänne vieraaseen kulttuuriin vaarallisen ja uhkarohkean matkan, ja me suomalaiset vieroksumme helposti uusia tapoja ja ihmisiä. Silti vaikea asia ansaitsee asiallista kirjoittelua.

Sami Sinkkonen (IS 20.9.) syyttää maahanmuuttovirastoa toimimattomuudesta, kun suurin osa tulijoista on Irakista ja Somaliasta, eikä Syyriasta. Valitettavasti sotaa käydään näissä kaikissa maissa. Maahanmuuttovirasto on linjannut Irakin keskiosat sekä Etelä- ja Keski-Somalian alueiksi, joilta tuleville myönnetään oleskelulupia toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella pelkästään kotialueen turvallisuustilanteen vuoksi.

Sinkkonen väittää, että Ruotsissa maahanmuutto aiheuttaa vuosittain 2,8 miljardin euron kustannukset. Päinvastoin Ruotsissa kesällä valmistuneiden Reforminstitutetin ja Arena Idénin selvitysten mukaan maahanmuutto on tuottanut Ruotsille 900 miljardia kruunua eli yli 90 miljardia euroa vuodesta 1950 lähtien ja tuonut kansantuotteeseen 22 prosentin kasvun.

Ruotsissa pitkällä aikavälillä tehtyjen selvitysten mukaan maahanmuuttajien kotouttaminen on Ruotsille kannattava investointi: se lisää kilpailukykyä, kasvattaa ulkomaankauppaa, vahvistaa yrittäjyyttä ja lisää työmarkkinoiden joustavuutta. Lisäksi maahanmuutto nuorentaa maan väestön ikärakennetta.

Selvitykset osoittavat, että maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset ovat pääasiassa lyhytaikaisia, mutta hyödyt pitkäkestoisia. Taloudelliset hyödyt ovat kuitenkin kustannuksia vaikeammin mitattavissa, minkä vuoksi kustannuksia yleensä korostetaan ja hyötyjä aliarvioidaan.

Raimo Heinänen (LS 18.9.) paheksuu ”pakolaisia”, jotka rahoittavat maahanmuuton suurella rahalla. On totta, että monet pakolaiset joutuvat myymään koko omaisuutensa: kotinsa, autonsa ja lehmänsä, saadakseen kokoon lähtöön tarvittavat rahat. Se ei tee heistä pakolaisina yhtään huonompia kuin muistakaan, mutta on meille selkeä osoitus siitä, miksi pakolaistilanteeseen pitäisi puuttua jo siinä vaiheessa, kun pakolaisleirit sotivien maiden naapureissa täyttyvät. Vain silloin voimme taata poispääsyn myös vanhuksille, vammaisille ja kaikkein köyhimmille.

Heinäsen mielestä 75 % maahanmuuttajista on nuoria miehiä. YK:n mukaan kaikista pakolaisista kuitenkin 49 % on naisia, vaikka meille hankalien ja pitkien merimatkojen takia tuleekin enemmän miehiä.

Toimittaja Jari Lappalainen (IS ja LS 28.9.) väittää, että ”Dublinin sopimuksen mukaan pakolaisten tulisi hakea turvapaikkaa ensimmäisestä EU-maasta, johon he hakeutuvat”. Oikeasti Dublin-sopimus velvoittaa vain EU-valtioita ja niiden viranomaisia.

Yksittäisille ihmisille se ei aseta mitään velvollisuuksia. Jos henkilö ei ilmoittaudu ensimmäisen maan viranomaisille, niin hän voi matkustaa vaikka halki Euroopan ja pyytää turvapaikkaa missä tahansa. Dublin III-asetuksen mukaan hakemuksen käsittelystä vastaa se jäsenvaltio, jossa pakolaisen sormenjäljet on ensimmäiseksi tallennettu tai jossa hän on jättänyt turvapaikkahakemuksen.

Monissa jutuissa puhutaan laittomista pakolaisista ja vastaanottokeskusten lisäämästä rikollisuudesta. On kuitenkin ihmisen perusoikeus hakea turvapaikkaa eli yksikään pakolainen ei ole laiton. Ne, jotka eivät ole oikeutettuja turvapaikkaan, käännytetään. Heinäkuuhun 2015 mennessä tehdyistä turvapaikkapäätöksistä noin 40 prosenttia oli myönteisiä. Poliisin mukaan taas vastaanottokeskukset eivät ole lisänneet rikollisuutta.

Tämänhetkiseen pakolaisongelmaan ovat syypäitä niin lähtö- kuin länsimaatkin. Lähtömaissa sota on pakottanut ihmiset jo vuosien ajan pakolaisleireille, ja kun länsimaat eivät tarttuneet vuosien varrella niiden ongelmiin riittävän vakavasti, ovat olot alkaneet käydä tukaliksi ja elämä toivottomaksi. Viimeinen pisara monille lähtijöille on ollut kansainvälisen ruoka-avun loppuminen leireiltä.

Siksi kaikkien, mutta etenkin maahanmuuttokriittisimpien, pitäisi nyt vedota isoin joukoin hallitukseen, joka aikoo leikata kehitysyhteistyövaroista lähes puolet tilanteessa, joka vaatisi päinvastoin varojen lisäämistä ja ongelmien ratkomista niiden alkulähteillä. Ja siksi kaikkien kannattaa olla mukana sopeuttamassa tulijoita elämäämme, sillä mitä paremmin ja nopeammin kotoutuminen, kielen oppiminen sekä koulutuksen ja töiden löytäminen saadaan vauhtiin, sitä suuremman hyödyn me jatkossa tulijoista saamme. Vähintä, mitä toivoisi, olisi edes kirjoittaa vaikeasta asiasta tosiasioiden, ei tyhjien väitteiden mukaan.

Sivu 24 / 30

Miksi Heli?