Helin blogi

Oppositio ei nokittele

Jukka Ahdelma kirjoittaa hallituspuolueiden ihmettelevän opposition nokittelua. Väitteessä on pari ongelmaa: Ensinnäkään koko oppositio ei nokittele, vaan ainakin me vihreät olemme reilusti niiden asioiden takana, joiden takana olimme ennen vaalejakin. Annamme täyden tukemme hallitukselle muun muassa biotalouden edistämiselle ja perustulon kokeilemiselle. Ymmärrämme myös säästötarpeet. Me olisimme sitoutuneet parin miljardin euron sopeuttamiseen, eli ihan samoihin lukuihin, joita keskusta ja perussuomalaisetkin ennen vaaleja esittivät ja joiden puolesta enemmistö suomalaisista myös vaaleissa äänesti!

On helppo ymmärtää, että jos kustannukset ovat syntyneet 20 vuodessa, ei menoa voi kääntää posiviitiseksi yhdessä hetkessä. Jos leikkaukset tehdään kertaheitolla vuodenvaihteessa, kuten hallitus nyt uhkaa, syntyvät säästöt ovat paljon pienemmät kuin lasku, joka riuhtaisusta syntyy. Jo nyt tehdyillä päätöksillä pelkästään kuntoutuspuolelta uhkaa jäädä pelkästään meidän alueeltamme yli 60 ihmistä työttömäksi ja yli 13 000 suomalaista ilman kuntoutusta. Asiantuntijat ovat arvioineet, että kuntoutukseen kaavailluilla 20 miljoonan euron säästöllä uhkaa syntyä moninkertainen lasku, töissä ei jakseta entiseen malliin eivätkä työurat pitene. Samoin työllisyysrahojen leikkauksella vain pahennetaan ongelmia niiden korjaamisen sijaan Jos varhaiskasvatukseen ja koulutukseen kohdistuvat yli 600 miljoonan euron säästöt toteutetaan, se näkyy kipuiluna kaikkialla: yli 30 oppilaan ryhmäkokoina ja vähenevinä koulutuspaikkoina.

Väitteen toinen ongelma on se, että eivät opposition toimintaa ihmettele hallituspuolueet, vaan vain niiden nuoret uudet kansanedustajat. Oppositio on tärkeä osa demokratiaa. Jos oppositiota ei ole, on meno kuten Pohjois-Koreassa, ja sitä ei kai kukaan halua?

Syytökset siitä, ettei oppositio "näe kokonaisuutta" tai ettei oppositio "ole esittänyt omaa mallia talouden vakauttamiseen" voi laskea kokemattomuuden piikkiin. Ihan varmasti tulemme katsomaan kokonaisuutta ja esittämään oman mallimme, mutta se tapahtuu sitten, kun on hallituksen budjettikäsittelyn ja oppositiopuolueiden varjobudjettien aika. Olemme luvanneet julkaista omamme elokuussa.

Lähi- ja työmatkaliikenne pitää turvata

VR:n ilmoitus lopettaa aamun aikaisimmat ja illan myöhäisimmät junavuorot Savonlinnan ja Parikkalan välillä on kuin märkä rätti alueen ihmisten kasvoille. Vuorot pitää saada säilymään, jotta työmatkaliikenne Savonlinnan seudulta ympäri Suomea voidaan turvata.

Savonlinnan ja Parikkalan välinen liikenne perustuu liiketoimintaan, jonka pitää olla kannattavaa. Lakkautettavien vuorojen kohdalla näin ei ole, sillä junat kulkevat lähes tyhjinä toiseen suuntaan. Koska näihin vuoroihin lienee mahdotonta saada maksavia asiakkaita riittävästi, on mietittävä muita keinoja.

Yksi keino on saada kiskobussiliikenne liikenneministeriön tukemaan sopimusliikenteeseen, jota valtio tukee 35 miljoonalla eurolla vuosittain kaukoliikenteen osalta. Nyt hallitukselta pitää vaatia, ettei näihin rahoihin tule suunniteltua 15 miljoonan euron leikkausta, joka olisi tälle tavoitteelle kuolinisku ja joka on pääsyy nyt suunniteltuun vuorojen karsintaan.

Vielä parempi olisi saada Savonlinnan ja Parikkalan välinen kiskobussiliikenne osaksi velvoiteliikennettä, jossa valtio korvaa 20 miljoona euro vuodessa, jotta se hoitaa liikennettä kannattamattomilla raideosuuksilla.

Jos hallituksen päätä asiassa ei saada käännettyä, pitää seutukunnallamme vakavasti miettiä, mikä joukkoliikennemuoto on Savonlinnalle työmatkaliikenteenä kannattavinta ja tehokkainta ja mitä on tärkeintä tukea? Mikä on ympäristön kannalta järkevintä sekä mahdollisimman hyvin alueemme asukkaiden palvelutarvetta tukevaa? Millä saamme luotua seutumme miellyttäväksi sekä haluttavaksi paikaksi asua nykyisissä haastavissa työolosuhteissa, jossa työssäkäyntialueet ja mahdolliset työpaikat ovat usein kaukana kotoa?

Tässä keskustelussa pitää pohtia kaikkien julkisten liikennemuotojen jatkoa ja tukea.

Ja kolmanneksi, jos taistelu junavuoroista hävitään, pitää pohtia korvaavan linja-autoliikenteen aikaansaamista. Selvää kaikille lienee se, että lähi- ja työmatkaliikenne pitää jatkossakin turvata Savonlinnan seutukunnalla.

Miten kollega kutsutaan kahville?

 -Miten toisen puolueen edustaja kutsutaan kahville? kysyi eräs Myanmarin politiikkakoululaisista ihan vakavissaan, kun avasimme heille suomalaista käytäntöä pari viikkoa sitten.

Kysymys kuvaa hyvin sitä, mitä alkutekijöissään demokratiakehitys on maassa, jossa sotilasjuntta ehti hallita vuosikymmeniä ja jossa kansalaisten mielipidettä on kysytty vasta vajaan vuosikymmenen ajan.

Siksi Demon yhdessä hollantilaiskollegojen kanssa järjestämässä politiikkakoulussa kynät sauhusivat ja kysymykset sinkoilivat, kun me paikalla olleet kaksi kansanedustajaa yhdessä yritimme vääntää yhteistyön rautalangasta.

Kysymykset olivat moninaisia: Miten suomalaista perustuslakia voi muuttaa, mitä oppositiossa voi tehdä ja miten uskonto ohjaa päätöksentekoa. Yritimme parhaamme mukaan perustella, miksi kansanvallan ja hyvän päätöksenteon näkökulmasta on tärkeää, että maassa on vapaa lehdistö; että päätöksentekijän Raamattu on perustuslaki ja että armeijan johto ja kehittäminen on vaaleilla valitun eduskunnan ja presidentin käskyn alla.

Myanmar on oiva esimerkki siitä, mitä Demon puolueiden välisellä keskustelulla voi saada aikaan. Toinen kurssiryhmä pursui intoa, ja moni heistä on asettunut myös ehdolle syksyn parlamenttivaaleihin.

Tarvetta toiminnalle on valtavasti, mutta koulutuksen tulevaisuus säästöjen paineessa ei näytä ruusuiselta. Nyt onkin lupa peräänkuuluttaa ministeriltä lupausten lunastamista siitä, että kehitysavussa painotetaan naisten ja tyttöjen aseman sekä demokratian edistämistä.

Siinäkin taitaa toimia parhaiten sama vastaus kuin alun kysyjällekin: Kollega kutsutaan kahville ihan reilusti tarttumalla hihaan ja kutsumalla kahville. Ilman yhteistyötä ei pärjätä Suomessa eikä Myanmarissa.

Sivu 22 / 26

Miksi Heli?