Helin blogi

Halpuuttamisesta reiluuttamiseen

Ruoan hinta on kimuranttinen asia. Me valitamme helposti ruoan kalleudesta ja vertaamme omia hintojamme Keski- tai Etelä-Eurooppaan. Toisaalta suomalaisten kuukausiansioista ei koskaan ole mennyt niin pientä osaa ruokaan kuin tällä hetkellä.

Suomalaisessa maataloudessa on koettu kuluneen vuoden aikana entistä tiukempia aikoja. Tuottajahinnat laskivat järjestään; maidon hinta laski lähes 20 % vuodessa. Samaan aikaan Venäjän kauppa pakotteiden myötä hiljeni. Viime vuosi olikin maataloudelle yksi vuosituhannen heikoimmista. Silti samaan aikaan kauppa lähti halpuuttamaan elintarvikkeita eli laskemaan tuotteiden hintoja.

Vaikka moni asiakas on ottanut halpuutetut elintarvikkeet ilolla vastaan, kannattaa muistaa, että ruoan halpuuttaminen ei ole kaupalta mikään hyväntekeväisyystempaus. Yhden tuotteen halvempi hinta otetaan takaisin jossain toisessa. Jokaisen halpuutuksen maksaa yleensä viime kädessä kuluttaja, ruoan tuottaja tai molemmat.

Kotimainen ruoka on suositumpaa kuin aikoihin. Elintarviketeollisuusliiton mukaan suomalaisista 76 % valitsee aina tai useimmiten kotimaisen elintarvikkeen. Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia tietämään, mistä ruoka tulee ja minkälaiset vaikutukset paikallisten tuotteiden ostamisella on. Se, että suomalaiset kuluttajat haluavat syödä turvallista, laadukasta ja lähellä tuotettua ruokaa, on kotimaisen maatalouden onnistumisen merkki.

On myös kauppojen mahdollisuus maksaa tuottajille vähän nykyistä paremmin. Ruotsissa yksi kauppaketju maksaa tuottajalle maidosta noin 10 sentin ylimääräistä lisää litralta. Väitän, että tiedostavat asiakkaat arvostaisivat sitä Suomessakin, sillä 10 senttiä saattaa olla juuri se kotimaisen maatalouden jatkuvuuden ja kotimaisten työpaikkojen tae.

Suomalaisen Työn Liiton julkaiseman tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia kuluttajista on valmiita maksamaan vähintään 10 prosenttia enemmän suomalaisesta tuotteesta ja palvelusta.

Elintarviketeollisuusliiton mukaan yksi lisäeuro kuussa jokaiselta suomalaiselta toisi 1500 työpaikkaa vuositasolla. Vastaavasti 10 eurolla saisi jo 15 000 työpaikkaa. Ja niitä työpaikkoja me eniten tarvitsemme. Jos se Joutsen-lipulla varustettu tuote maksaa kaupassa 10-20 senttiä enemmän, suurin osa kuluttajista pystyisi satsaamaan siihen ja samalla turvaamaan naapurin Maijan työpaikan. Jos ero halvempaan ulkomaiseen tuotteeseen tuntuu suurelta, kannattaa muistaa se Maija, sillä hänen työllistämisensä on juuri minusta ja sinusta kiinni.

Heitänkin pallon nyt kaupalle. On kauppojen mahdollisuus pistää paikalliset elintarvikkeet ja luomutuotteet prameasti parhaille paikoille. On myös kauppojen mahdollisuus koota Joutsen-merkityt kotimaiset elintarvikkeet selkeästi näkyville paikoille, niin ettei kiireisemmän tai heikompinäköisemmänkään kuluttajan tarvitse arpoa tuotteen kotimaisuutta. Viereen voisi vielä pistää ison kuvan oman kylän tuottajista ja elintarviketyöntekijöistä sekä tekstin: ”Kiitos, että sinun ansioistasi meillä on töitä!”

Olisiko nyt kauppojen aika siirtyä halpuuttamisesta reiluuttamiseen eli käytäntöön, jossa tuottajakin saisi työstään ansaitun palkan?

Hyvä, te tolkun ihmiset!

Tässä ajassa tuntuu, että heikkoa taloustilannetta enemmän meitä suomalaisia vaivaa myötäelämisen puute. Tapaan välillä eläkeläisiä, joilla on kaikki asiat kuulemma ihan hyvin, mutta silti he kokevat, että työtätekevät kyykyttävät heitä. Työtätekevät iloitsevat työpaikastaan, mutta ovat samaan aikaan huolissaan, miksi työttömiä pitää hyysätä, vaikkeivät nämä tee mitään yhteiskunnan eteen. Työttömät puolestaan näkevät maahanmuuttajien vievän ne edut, jotka heidän mielestään pitäisi suunnata kantasuomalaisiin. Maahanmuuttajat taas kokevat, ettei nyt ainakaan uusia turvapaikanhakijoita pitäisi millään päästää rajan yli kielitaidottomina viemään rahoja ja työmahdollisuuksia jo maahan tulleilta.

Mihin meiltä on kadonnut myötäelämisen taito ja kyky nähdä, ettei toisesta välittäminen ja toisen asioiden edistäminen ole meiltä itseltämme pois? Mittani tuli täyteen, kun luin lehteäni vähän aikaa sitten. Keskustalainen Jari Leppä julisti olevan ”vastuutonta ja lapsellista”, kun kansalaiset ja oppositio nurisevat hallituksen leikkauksista. Milloin Santeri Alkion opit ovat kääntyneet keskustassa niin nurinpäin, että pienituloisten eläkeläisten etujen leikkaamisesta on tullut hyve ja kansalaisvelvollisuus? Eikö aikuisten oikeasti saa ottaa tosissaan päiväkotiväen huolta siitä, että hallituksen rajaukset ohjaavat lapsia laadukkaasta varhaiskasvatuksesta turvalliseen säilöntään? Eikö yliopistoväen huolta saa enää kuunnella, vaikka hallituksen päätösten takia porukkaa joudutaan pistämään tuhansittain kilometritehtaalle? Onko tämä myötäeläminen lapsellista ja vastuutonta?

Onneksi moinen ajattelu ei edusta suomalaisten perinnettä eikä enemmistöä. Onneksi meiltä edelleen löytyy valtava joukko tolkun ihmisiä, jotka ovat valmiita pistämään itsensä likoon jonkun toisen asian puolesta. Hyvä te miehet, jotka jäädytätte kaukaloja ja luistinbaanoja lasten ja kyläläisten iloksi; hyvä te naiset, jotka vedätte jumppia ja käytätte aikaanne jonkun toisen tarpeisiin; hyvä te yrittäjät, jotka jaksatte puhaltaa eloa kyliin ja kaupunkeihin ja jopa vanhoihin rakennuksiin, kuten Savonlinnan rautatieasemaan, Mikkelin myllyyn ja Punkaharjun Valtionhotelliin; hyvä te maanviljelijät, jotka jo tätä lukiessanne olette lypsäneet lehmät ja syöttäneet hevoset, ja hyvä te päättäjät, jotka jaksatte tälläkin viikolla osallistua lukemattomiin kokouksiin ja edistää yhteisiä asioita.

Tällaisiin suomalaisiin minä uskon ja tällaiseen ajattelutapaan minut on kasvatettu: ei asettamaan asioita vastakkain, vaan pitämään heikompien puolia, katsomaan maailmaa toisten näkökulmasta, ymmärtämään toisinajattelijoita, kuuntelemaan erilaisia näkökulmia ja kannustamaan yhteistyöhön.

Kun sain samasta lehdestä lukea, kuinka norpansuojelu se vasta viekin meidät ja maakuntamme perikatoon, päätin tarttua itsekin kolaan. Kutsuin paikalle myös eduskuntaryhmäni, ja yhteistuumin kolasimme norpalle pesäkinoksen sen varalle, etteivät luontoäidin tuotokset riitäkään. Lapsellista ja vastuutonta varmaan jonkun mielestä sekin, mutta itselleni paras kiitos on, jos työmme onnistuisi turvaamaan yhdenkin ainoan kotoperäisen nisäkkäämme kuutinpoikasen elämän. Ja uskokaa pois, se työ ei ole pois eläkeläisiltä, työtätekeviltä, työttömiltä, maahanmuuttajilta eikä edes hallitukselta.

Onko lapsesi sinun?

Lähes 27 vuotta sitten kävelin yhdessä esikoiseni ja hänen isänsä kanssa lastenvalvojan luo isyystunnustusta varten. 

Olimme onnemme kukkuloilla, kun rakastuneina astelimme perheenä kaupungintalolle. Onnellisuus ja hyväntuulisuus kaikkosivat kuitenkin yhtä matkaa kysymysten kanssa. Milloin olette tavanneet toisenne? Milloin muutitte asumaan yhdessä? Millaista seksielämänne on ollut? Mykistyneenä kysyin vastakysymyksen: "Mitä järkeä näissä kysymyksissä on, kun aivan yhtä hyvin olisin voinut napata kadulta kenet tahansa miehen ja maksaa hänet vastaamaan vain toivotusti kysymyksiin".

"Ehkä, mutta lain mukaan minun pitää esittää nämä kysymykset", vastasi tehtäväänsä suorittava lastenvalvoja. Lopullinen isku itselleni tuli hetken kuluttua: "Oliko sinulla muita miessuhteita lapsen siittämishetkellä?". Rystyset valkoisena sain soperrettua, ettei siihen toista miestä mahtunut. Kun vihdoin saimme kirjoitettua nimet paperiin, lähdin raivosta valkoisena ulos.

Kun reilua vuotta myöhemmin menimme samalla porukalla, mutta nyt kuopuksellamme lisättynä samaan paikkaan, oli minulla jo mennessäni asentona valmis etutana. Ilmeisesti se myös näkyi, sillä lastenvalvojan ainoa kysymys oli, voisimmeko allekirjoittaa isyystunnustuksen. 

Onneksi nämä ajat on nyt kivikautisina jätetty taakse. Tämän vuoden alusta alkaen isyyden voi tunnustaa jo raskausaikana neuvolassa, eikä lomakkeessa kysellä enää seksielämästä. Asialla on iso merkitys, sillä nykyisin suomalaislapsista jo 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella. Uusi isyyslaki helpottaa myös isää, sillä epäselvissä tapauksissa äiti ei voi enää jarruttaa isyyden selvittämistä (raiskaustapauksia lukuun ottamatta), kuten tähän asti.

Vaikka lapsestaan iloitsevan nuoren parin ei tarvikaan enää tulla tunnustustilaisuudesta rystyset valkoisena, täydellinen laki ei ole vieläkään. Jos kaksi - vaikka avioliitossa olevaa - naista saavat lapsen, on syntyvä lapsi edelleenkin vain synnyttäjän. Toinen äiti joutuu lapsen omaksi halutessaan adoptoimaan tämän. Jos asiaa käsitellessä synnyttäjä kuolee, hänen puolisollaan ei automaattisesti ole oikeutta lapsen juridiseen vanhemmuuteen. Silloin lapsi voisi menettää molemmat vanhempansa, mikä ei liene lainsäätäjän tarkoitus? Jos taas adoption kautta vanhemmuutta hakeva kuolee ennen päätöstä, ei lapsella ole häneen perintöoikeutta. Myös elatusvelvollisuus ja tapaamisoikeus riippuvat täysin adoptiohakemuksen lopputuloksesta. Eikä tasa-arvoinen avioliittolaki tuo tähän parannusta.

Lainsäädännössä lasten etu ja oikeudet menevät muiden etujen edelle. Kun kaksi hallitusta peräkkäin on jättänyt oikeusministeriössä jo valmistellun äitiyslain esittelemättä, on hyvä, että asiasta on nyt tehty kansalaisaloite. Lienee aina lapsen etu, jos hänellä on mahdollisuuksien mukaan kaksi vanhempaa yhden sijasta näiden sukupuolesta riippumatta?

Sivu 22 / 30

Miksi Heli?