Helin blogi

Mistä jatkoa osallistumiselle ja tutuille kasvoille?

Kuntaliitosten myötä Kerimäellä ja Punkaharjulla käynnistyneet aluejohtokunnat ovat täyttäneet tehtävänsä. Niiden tarkoituksena on ollut edistää alueen asukkaiden hyvinvointia, kehittämishankkeita sekä paikallista toimintaa ja kulttuuria. Esimerkiksi Kerimäen aluejohtokunta on auttanut toteuttamaan Kirkkorannan ympäristössä useita uusia tapahtumia yhteistyössä eri tahojen kanssa, osallistunut Jouhenjoen kosteikon kunnostamiseen, Kirkkorannan ruoppaukseen, liikuntapuiston toteutukseen, uimarannan parantamiseen, kalalogistiikkakeskuksen perustamiseen sekä moneen muuhun kirkonkylässä näkyvään asiaan.

Lisäksi aluejohtokunnat ovat myöntäneet avustuksia seuroille, tiedottaneet hankkeista ja verkostoineet toimijoita.

Vähintään yhtä tärkeää on ollut se, että ne ovat antaneet palveluille niiden etääntyessä ennen kaikkea tutut kasvot. Kuntalaisten on ollut helpompi ottaa yhteyttä tuttuun kyläläiseen kuin kaupungin virkamieheen.

Hyvästä työstä huolimatta aluejohtokuntia suunnitellaan lopetettavaksi ensi keväänä kuntavaalien jälkeen. Ei ole kuitenkaan kaupungin eikä sen asukkaiden edun mukaista kuitenkaan luopua niiden tekemästä työstä. Punkaharjulle on saatu käynnistettyä pitäjänyhdistys, joka on ottanut tarmokkaalla tavalla osaa tapahtumiin. Kerimäellä vielä kuulostellaan, mitä kautta yhdistyksille voisi jakaa hankeavustuksia ja mitä kautta niiden toimintaa voisi koordinoida ja kannustaa, kun jatkossa viime vuosina tapahtumista paljon vastuuta ottanut Keiku aikoo keskittyä entistä selkeämmin PuruvesiPopin pyörittämiseen.

Jos kaupunki ja uudet valtuutetut eivät enää sitoudu nykyisten kaltaisiin aluejohtokuntiin, kannattaa miettiä uusia tapoja pitää huolta ihmisten osallistamisesta ja lähidemokratiasta. Yksi sopiva väylä voisi olla yhteistyöfoorumina itseään markkinoiva Savonlinnan Seudun Kolomonen, joka voisi ottaa entistä isomman roolin suhteessa paikallistoimintaan. Sille pitäisi osoittaa uuteen toimintaan vain lisärahoitusta. Toinen vaihtoehto voisi olla oma aluetoimintaan ja lähidemokratian edistämiseen keskittyvä lautakunta, jonka jäsenistä osa voitaisiin valita lähtökohtaisesti sekä Kerimäeltä, Punkaharjulta että Savonrannalta, mutta osa myös vanhan Savonlinnan alueelta, jolloin toimintaa saataisiin laajennettua myös sinne.

Jos aluejohtokunnat lopetetaan, ei niiden hyvää työtä kannata heittää roskakoriin. Siksi nyt kaikkien puolueiden pitää miettiä, millä tavalla asukkaiden aktivointia ja kaupungin osallisuutta voidaan jatkaa myös tulevalla valtuustokaudella.

Kannattaako kirurgiaa keskittää?

Kirurgian järjestämistä 2020-luvulla selvittäneiden selvityshenkilöiden sekä HS:n pääkirjoituksen (10.10.) mukaan on potilaan ja veronmaksajan etu, jos kirurgiaa keskitetään. Jutun mukaan henkilökunnan osaaminen kasvaa, kun leikkauksia on sairaalassa riittävän paljon. 

Kirjoitus unohtaa kuitenkin monta asiaa. Vaikka jossakin sairaalassa ei tehdä lonkkaleikkauksia edes joka päivä, on paljon leikkausten määrää oleellisempi kysymys se, kuinka monta leikkausta vuodessa sen lääkärit tekevät. Jos yksi lääkäri tekee pikkusairaalassa 80 leikkausta vuodessa, hän saattaa tehdä samaan aikaan isommassa sairaalassa leikkauksia tuplamäärän. Eli tekijät ovat päteviä, vaikka he omalla liikkumisellaan tarjoavat lähipalveluja useammassa sairaalassa.

Lisäksi useisiin leikkauksiin liittyy poliklinikkakäyntejä, jälkihoitoa, tarkastuskäyntejä ja joskus myös kuntoutusta ja jatkotoimia. Jos leikkaukset keskitetään, menetetään samalla helposti myös pätevät ammattilaiset sairaalan muusta toiminnasta: päivystyksestä, poliklinikoilta ja päiväkirurgiasta. Esimerkiksi sinänsä helpon sappikivien poisto on usein tähystyksellä hoidettava päiväkirurginen toimi, mutta jos ongelmia tulee, pitää potilas saada nopeasti avoleikkaukseen, jonne keskittämisen jälkeen saattaa olla satojen kilometrien matka.

Jo viime vuonna Kela-kyydit maksoivat yhteiskunnalle lähes 300 miljoonaa euroa, siis nelinkertaisesti lääkärinhoidon korvausten verran! Jos pienen sairaalan jopa tuhannet poliklinikkakäynnit siirtyvät isompiin kauempana oleviin yksiköihin leikkausten keskittämisen vanavedessä, yksi liikennekaari ei riitä pysäyttämään kulujen kasvua, kun asiakas maksaa omavastuuna matkasta 27 euroa ja yhteiskunta loput.

Samalla siirretään poliklinikoiden ja jälkihoidon kustannuksia asiakkaille, jotka joutuvat joko yöpymään pitkään vierailla seuduilla tai jatkuvasti matkustamaan? 

Vielä suurempi kysymys on sairaaloiden ja niiden toimintojen vaikutus alueiden elinvoimaisuuteen. Miten päteviä lääkäreitä ja hoitajia saadaan perusterveydenhuoltoon niille paikkakunnille, jotka eivät tarjoa ammatillisia haasteita? Miten turvataan alueiden hoitoalan koulutuspaikat, kun kirurgian, sisätautien ja psykiatrian suomia ja takaamia harjoittelumahdollisuuksia heikennetään?

Onko veronmaksajan etu, jos kaikki vaativat leikkaukset keskitetään samoille harvoille paikkakunnille, jolloin isot kiinteistöt jäävät tyhjilleen, suurella osalla suomalaisista asuntojen arvot laskevat sekä työttömyys ja eriarvoisuus alueiden välillä kasvaa? Nämä kaikki ovat asioita, joita päätöksentekijät eivät voi unohtaa. Heli Järvinen, kansanedustaja (Vihr.)

 

Puruvesi vai viitasammakko?

Ihan alkuun on syytä vakuuttaa, että viitasammakko-parka ei ole Puruveden huononevan laadun syy eikä sen pelastus, vaikka se onkin usein keskustelun keskipisteessä.

Karua järveämme vaivaavat sitä vuosikymmeniä kuormittaneet metsäojitukset ja maatalous. Siis hajakuormitus, jota pahennamme me ranta-asukkaat. Siksi jokaisen tulee kantaa vastuu järven kunnon parantamisesta. Keinoja riittää: kosteikkoja ja suojakaistoja rannoille, hoitokalastusta, pohjapatoja ja vanhan ojituksen purkamista. Pro Puruveden sekä Freshabit-hankkeen väki tekevät upeaa työtä, mutta tehtävää ja huolenpitoa riittää meille kaikille. Meidän asukkaiden ja kesävieraiden vastuulla on pistää ja pitää jätevedet kurissa, jättää pesuaineet shampoista mäntysuopaan käytettäväksi vain kuivalla maalla ja niittää voimien mukaan omaa rantaruohikkoa.

Nuhraantuneet ja heinittyneet rannat ja lahdet ruokkivat rehevöitymistä, ja ilman meidän ihmisten toimia emme saa järven kuntoa kääntymään kohti parempaa.

Tämän yleisen tilan kohentamisen lisäksi tarvitsemme erityistoimia Puruveden ”helmien”, kuten Kerimäen kirkkorannan hoitoon. Ja sitä työtä pitää pystyä jatkamaan yhteistyössä kaikkien toimijoiden, mutta myös viitasammakon kanssa.

Tekijöiden turhautumisen EU-suojeltuun viitasammakkoon ymmärtää, kun tilanteen suhteuttaa saimaannorppaan. Saimaannorppia on reilut 300, kun sammakoita on ehkä kymmeniä tuhansia. Norppa elää pienellä järvialueella, kun viitasammakko on yleinen koko maassa aina Perämerelle asti. Uhanalaisuusluokituksessa saimaannorppa on siellä uhanalaisimmassa luokassa, kun taas viitasammakko porskuttaa janan toisessa päässä elinvoimaiseksi luokiteltuna.

Silti alueella majailevasta suojellusta viitasammakosta ja korennoista huolimatta keinoja kirkkorannankin kunnostamiseen on.

Ensinnäkin viranomaisten kannattaa punnita suojeludirektiivin asemaa suhteessa vesipuitedirektiiviin. Siinä, missä suojeludirektiivi määrää suojelemaan unionin listaamia eläimiä ja niiden elinympäristöjä, vesipuitedirektiivi taas velvoittaa kunnostamaan vesien tilaa. Siihen toimissa kannattaa siis vedota.

Toinen keino on luoda suojelluille eläimille korvaavia elinympäristöjä jonnekin muille järville tai Puruveden toisiin lahtiin. Näin on toimittu muun muassa Haminassa, jossa tie meinasi ilman siirto-operaatiota jäädä rakentamatta. Sammakot siirrettiin ja tie rakennettiin, ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Jotta kirkkorannan kunnostusta voidaan jatkaa, kannattaa koota kaikki toimijat saman pöydän ääreen. Sinne kaivataan niin viranomaiset, luonnonsuojelijat, kalastajat, kaupungin edustajat kuin vesialueiden omistajatkin. On selvää, että yksituumaisella suunnitelmalla ja sopimuksella direktiivitkin on helpompi haastaa. Siitä on myös esimerkkejä maailmalla.

Sivu 7 / 20

Miksi Heli?