Helin blogi

Kannattaako kirurgiaa keskittää?

Kirurgian järjestämistä 2020-luvulla selvittäneiden selvityshenkilöiden sekä HS:n pääkirjoituksen (10.10.) mukaan on potilaan ja veronmaksajan etu, jos kirurgiaa keskitetään. Jutun mukaan henkilökunnan osaaminen kasvaa, kun leikkauksia on sairaalassa riittävän paljon. 

Kirjoitus unohtaa kuitenkin monta asiaa. Vaikka jossakin sairaalassa ei tehdä lonkkaleikkauksia edes joka päivä, on paljon leikkausten määrää oleellisempi kysymys se, kuinka monta leikkausta vuodessa sen lääkärit tekevät. Jos yksi lääkäri tekee pikkusairaalassa 80 leikkausta vuodessa, hän saattaa tehdä samaan aikaan isommassa sairaalassa leikkauksia tuplamäärän. Eli tekijät ovat päteviä, vaikka he omalla liikkumisellaan tarjoavat lähipalveluja useammassa sairaalassa.

Lisäksi useisiin leikkauksiin liittyy poliklinikkakäyntejä, jälkihoitoa, tarkastuskäyntejä ja joskus myös kuntoutusta ja jatkotoimia. Jos leikkaukset keskitetään, menetetään samalla helposti myös pätevät ammattilaiset sairaalan muusta toiminnasta: päivystyksestä, poliklinikoilta ja päiväkirurgiasta. Esimerkiksi sinänsä helpon sappikivien poisto on usein tähystyksellä hoidettava päiväkirurginen toimi, mutta jos ongelmia tulee, pitää potilas saada nopeasti avoleikkaukseen, jonne keskittämisen jälkeen saattaa olla satojen kilometrien matka.

Jo viime vuonna Kela-kyydit maksoivat yhteiskunnalle lähes 300 miljoonaa euroa, siis nelinkertaisesti lääkärinhoidon korvausten verran! Jos pienen sairaalan jopa tuhannet poliklinikkakäynnit siirtyvät isompiin kauempana oleviin yksiköihin leikkausten keskittämisen vanavedessä, yksi liikennekaari ei riitä pysäyttämään kulujen kasvua, kun asiakas maksaa omavastuuna matkasta 27 euroa ja yhteiskunta loput.

Samalla siirretään poliklinikoiden ja jälkihoidon kustannuksia asiakkaille, jotka joutuvat joko yöpymään pitkään vierailla seuduilla tai jatkuvasti matkustamaan? 

Vielä suurempi kysymys on sairaaloiden ja niiden toimintojen vaikutus alueiden elinvoimaisuuteen. Miten päteviä lääkäreitä ja hoitajia saadaan perusterveydenhuoltoon niille paikkakunnille, jotka eivät tarjoa ammatillisia haasteita? Miten turvataan alueiden hoitoalan koulutuspaikat, kun kirurgian, sisätautien ja psykiatrian suomia ja takaamia harjoittelumahdollisuuksia heikennetään?

Onko veronmaksajan etu, jos kaikki vaativat leikkaukset keskitetään samoille harvoille paikkakunnille, jolloin isot kiinteistöt jäävät tyhjilleen, suurella osalla suomalaisista asuntojen arvot laskevat sekä työttömyys ja eriarvoisuus alueiden välillä kasvaa? Nämä kaikki ovat asioita, joita päätöksentekijät eivät voi unohtaa. Heli Järvinen, kansanedustaja (Vihr.)

 

Puruvesi vai viitasammakko?

Ihan alkuun on syytä vakuuttaa, että viitasammakko-parka ei ole Puruveden huononevan laadun syy eikä sen pelastus, vaikka se onkin usein keskustelun keskipisteessä.

Karua järveämme vaivaavat sitä vuosikymmeniä kuormittaneet metsäojitukset ja maatalous. Siis hajakuormitus, jota pahennamme me ranta-asukkaat. Siksi jokaisen tulee kantaa vastuu järven kunnon parantamisesta. Keinoja riittää: kosteikkoja ja suojakaistoja rannoille, hoitokalastusta, pohjapatoja ja vanhan ojituksen purkamista. Pro Puruveden sekä Freshabit-hankkeen väki tekevät upeaa työtä, mutta tehtävää ja huolenpitoa riittää meille kaikille. Meidän asukkaiden ja kesävieraiden vastuulla on pistää ja pitää jätevedet kurissa, jättää pesuaineet shampoista mäntysuopaan käytettäväksi vain kuivalla maalla ja niittää voimien mukaan omaa rantaruohikkoa.

Nuhraantuneet ja heinittyneet rannat ja lahdet ruokkivat rehevöitymistä, ja ilman meidän ihmisten toimia emme saa järven kuntoa kääntymään kohti parempaa.

Tämän yleisen tilan kohentamisen lisäksi tarvitsemme erityistoimia Puruveden ”helmien”, kuten Kerimäen kirkkorannan hoitoon. Ja sitä työtä pitää pystyä jatkamaan yhteistyössä kaikkien toimijoiden, mutta myös viitasammakon kanssa.

Tekijöiden turhautumisen EU-suojeltuun viitasammakkoon ymmärtää, kun tilanteen suhteuttaa saimaannorppaan. Saimaannorppia on reilut 300, kun sammakoita on ehkä kymmeniä tuhansia. Norppa elää pienellä järvialueella, kun viitasammakko on yleinen koko maassa aina Perämerelle asti. Uhanalaisuusluokituksessa saimaannorppa on siellä uhanalaisimmassa luokassa, kun taas viitasammakko porskuttaa janan toisessa päässä elinvoimaiseksi luokiteltuna.

Silti alueella majailevasta suojellusta viitasammakosta ja korennoista huolimatta keinoja kirkkorannankin kunnostamiseen on.

Ensinnäkin viranomaisten kannattaa punnita suojeludirektiivin asemaa suhteessa vesipuitedirektiiviin. Siinä, missä suojeludirektiivi määrää suojelemaan unionin listaamia eläimiä ja niiden elinympäristöjä, vesipuitedirektiivi taas velvoittaa kunnostamaan vesien tilaa. Siihen toimissa kannattaa siis vedota.

Toinen keino on luoda suojelluille eläimille korvaavia elinympäristöjä jonnekin muille järville tai Puruveden toisiin lahtiin. Näin on toimittu muun muassa Haminassa, jossa tie meinasi ilman siirto-operaatiota jäädä rakentamatta. Sammakot siirrettiin ja tie rakennettiin, ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Jotta kirkkorannan kunnostusta voidaan jatkaa, kannattaa koota kaikki toimijat saman pöydän ääreen. Sinne kaivataan niin viranomaiset, luonnonsuojelijat, kalastajat, kaupungin edustajat kuin vesialueiden omistajatkin. On selvää, että yksituumaisella suunnitelmalla ja sopimuksella direktiivitkin on helpompi haastaa. Siitä on myös esimerkkejä maailmalla.

Millä Suomi nousee?

Viime aikoina tällä palstalla on kiistelty siitä, nouseeko Suomi veroilla vai leikkauksilla. Valitettavasti Suomi ei nouse kummallakaan.

Vielä 10 vuotta sitten Suomen tuotteiden ja tuotannon arvo nousi tasaisesti ja vauhdilla. Samoin palkat ja etuudet, vaikkakin maltillisemmalla käyrällä. Valitettavasti nousu oli pääosin Nokian varassa. Sen alamäen myötä myös koko Suomen tuoton arvo on romahtanut, ja siksi aiempia palkkoja ja etuuksia on vaikeampi rahoittaa kestävästi.

Viennin vetovoima ei kasva veroja korottamalla eikä tuloja leikkaamalla. Se kasvaa ainoastaan suomalaisia tuotteita kehittämällä. Tämän kehityksen paras tae on laadukas koulutus ja tuotekehitys, ja valitettavasti hallitus leikkaa juuri näistä. Yliopistoilta on jo leikattu satoja miljoonia. Sama on ensi vuonna edessä ammattikorkeakouluilla, mikä tarkoittaa tuhansien opiskelupaikkojen vähentymistä. Hallitus toimii näin, vaikka jo tänä vuonna lähes 2/3 uusista ylioppilaista jäi ilman opiskelupaikkaa. Tämän linjan haluamme muuttaa.

Veronkorotuksilla ja leikkauksilla emme siis nosta Suomea, vaikkakin paikkaamme sen taloutta. Siksi niitä kannattaa käyttää mahdollisimman oikeudenmukaisesti, mikä on aina poliittinen valinta. Minulle tämä oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että pienituloisista pidetään huolta ja tuloeroja kavennetaan. Nyt toimitaan päinvastoin. Kun sosiaalietuuksia leikataan työmarkkinatuesta takuueläkkeen ja opintorahan saajiin, ovat menetykset suurimmat Kelan tutkijan mukaan juuri pienituloisimmilla. Vaikka hallitus lupaa veronalennuksia kaikille, valuu niidenkin suurin vaikutus hyvätuloisille. Yksi prosentti lisää kun tarkoittaa 1000 euron palkkaan lisää 10 € kuukaudessa, kun 5000 euroa tienaavalle se tarkoittaa 50€. Todellisen ostovoiman kasvattamiseksi veronalennuksia ja muita tuloja kasvattavia ratkaisuja olisi pitänyt kohdentaa nimenomaan pienituloisimpiin vaikka sitten isotuloisten veroja kiristämällä. Erityisen tärkeitä nämä ratkaisut ovat juuri meidän maakunnallemme, jossa asuu huonommin koulutettua ja pienituloisempaa väkeä kuin Suomessa keskimäärin.

Usein väitetään, että Suomen kokonaisveroaste on kansainvälisessä vertailussa raskaimmasta päästä. Kannattaa muistaa, että eri maiden luvut ovat huonosti keskenään vertailtavissa, koska ne sisältävät eri asioita. Siinä, missä Suomen kokonaisveroasteeseen sisältyvät täysimääräiset sosiaaliturvamaksut sekä ehkä maailman kestävimmäksi arvioidun eläkejärjestelmän maksut, ovat ne monessa maassa, kuten vaikkapa USA:ssa laskuista ulkona. Kun tämä huomioidaan, on verotasomme kansainvälisesti kohtuullinen.

Sivu 6 / 19

Miksi Heli?