Päivähoitoon kannattaa satsata

Varhaiskasvatuslain uudistus on saanut tunteet valloilleen päiväkodeissa, joissa aiotaan erottaa ammattikorkeakoulu- ja yliopistotaustaisten lastentarhanopettajien työnimikkeet. Samassa hötäkässä lastenhoitajien määrää aiotaan vähentää tulevaisuudessa noin puoleen nykyisestä.  Koska aiheesta on tullut satoja viestejä ja kysymyksiä puolesta ja vastaan, avaan omaa näkökulmaani.

Suomalainen varhaiskasvatus on tuloksellista, vaikuttavaa ja kansainvälisesti erittäin arvostettua – päivähoitojärjestelmäämme ei syyttä pidetä maailman parhaana. Subjektiivinen eli jokaisen lapsen oikeus päivähoitoon on jotain sellaista, mistä maailmalla yleensä voidaan vain unelmoida. Henkilökunta on hyvin koulutettua ja lasten saama varhaiskasvatus pyritään pitämään helposti saavutettavana ja tasa-arvoisena lapsen ja perheen taustasta riippumatta.

Suomessa vallitsee myös suuri yksituumaisuus siitä, että päivähoitoon ja sen laatuun kannattaa satsata. Siitä huolimatta hallitus on tehnyt siihen isoja heikennyksiä: subjektiivista päivähoito-oikeutta on rajattu ja ryhmäkokoja kasvatettu. Monet ammattilaiset ovat kertoneet, miten hankala on koota viikkoja ja suunnitella pitkäjänteistä toimintaa, kun osa lapsista saa olla hoidossa vain alku- tai loppuviikosta tai vain osan päivää puhumattakaan hoitajien jaksamista, kun ryhmässä saattaa iltapäivän viimeisinä tunteina olla jopa yli 20 lasta yhdellä kasvattajalla.

Jos ja kun varhaiskasvatuksen laatua halutaan parantaa, mihin uudellakin esityksellä pyritään, lähtisin liikkeelle ensimmäisenä näiden ongelmien ratkaisusta. Palauttaisin laajan subjektiivisen hoito-oikeuden ja pienentäisin ryhmäkoot ennalleen.

Kolmanneksi varmistaisin kolmiportaisen tuen huomioinnin jo laissa. Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki takaavat lapselle parhaat mahdolliset kasvun ja oppimisen edellytykset. Yleinen tuki kuuluu kaikille lapsille. Tarvittaessa lapsi kuuluu tehostetun tai erityisen tuen piiriin, jolloin hän voi saada esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan käyttöönsä. Kolmiportaista tukea ei kuitenkaan mainita lakiluonnoksessa.

Neljänneksi muuttaisin tilasuosituksen sitovaksi ohjeeksi, sillä meillä löytyy useita päiväkoteja, joissa lapsilla on huomattavasti vähemmän tilaa kuin suositeltu 7 neliömetriä lasta kohden.

Omat lapseni ovat olleet niin perhepäivähoidossa kuin päiväkodissakin. Molemmissa ratkaisuissa he ovat saaneet olla välittävien, syliä tarjoavien ja osaavien aikuisten keskellä – näiden koulutuksesta riippumatta. Mitä pienempiä lapset ovat, sitä enemmän he kaipaavat syliä ja kurapukuja vaihtavia käsiä. Siksi peräänkuulutan kiireellisempänä noiden ylläolevien asioiden korjaamista ennen henkilökunnan koulutustason parantamisvaatimuksia.

Mieluusti soisin myös lapsiamme eli tulevaisuuttamme hoitaville ammattilaisille nykyistä parempia ansioita. Jos nostamme koulutusvaatimuksia, tulee pelkästään se maksamaan Kuntaliiton mukaan yli 50 miljoonaa. Samalla palkankorotushaaveet karkaavat yhä kauemmaksi.

Näistä syistä suhtaudun lakiesitykseen kriittisesti ja arvioin, että varhaiskasvatuksen tasoa pystytään nostamaan helpommin muilla luettelemillani keinoilla.

Koska päivähoito tavoittaa valitettavasti liian huonosti etenkin niitä lapsia, jotka siitä eniten hyötyisivät, pitäisi esikouluikää alentaa 5 vuoteen. Hallitus on hienosti muuttanut päivähoitoa maksuttomaksi jo kaikkien pienituloisimpien perheiden osalta. Lisäksi parhaillaan on käynnissä kokeiluja 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Me Vihreät haluamme jatkaa tätä työtä, sillä tavoitteena on saada mahdollisimman moni lapsi varhaiskasvatuksen piiriin. Näin annamme lapsille yhtäläiset ja tasa-arvoiset eväät koulupolulle.