Kysy, mitä haluat!

Eduskunta avaa Suomi 100-juhlavuoden kansanedustajat kouluissa –tapahtumalla, jossa kansanedustajat vierailevat kouluissa tammikuun lopussa. Teemaviikko on virallinen osa Suomi 100 –ohjelmaa. Tapahtuma on eduskunnan tärkeimpiä tapahtumia juhlavuotena, jonka teemana on Yhdessä.

Tapahtuman aikana kansanedustajat vierailevat yli 450 koulussa ympäri Suomen Ahvenanmaalta Enontekiölle. Se on maantieteellisesti lähes koko Suomen kattava tapahtuma, jonka myötä me kansanedustajat tapaamme tuhansia nuoria ja käymme heidän kanssaan vuoropuhelua. Toiveen mukaisesti minäkin pistin ehdotuksen mahdollisuudesta kaikille Etelä-Savon kouluille sillä seurauksella, että yhdessä viikossa tuli yli 30 kutsua!

Kiitos niistä jokaisesta! Ihan kaikkia kouluja en ehdi kiertää nyt tammikuussa, mutta 3 koulun päivätahtia yritän tehdä parhaani ja nyt kiertueelta ulkopuolelle jääneiden koulujen kanssa yritän sopia tärskyjä myöhemmin.

Valtaosassa kouluista on ohjelmassa kansanedustajan kyselytunti. Me kerromme omasta työstämme, mutta myös mistä tahansa muista oppilaita ja opiskelijoita kiinnostavista asioista.  

Muutaman koulun kanssa olen jo ehtinyt aloittaa, ja kysymykset vaihtelevat maan ja taivaan välillä. Mitä mieltä olet TTIP-sopimuksesta, kuka on mielestäsi tärkein ihminen eduskunnassa ja mitä syöt lounaaksi?

Ehkä yleisin kysymys on kuitenkin se, miksi kiinnostuin politiikasta ja miten valitsin juuri tämän puolueen. 

Kiinnostus politiikkaan lähti kotoa. Meidän 6-henkisessä perheessämme keskusteltiin ja väiteltiin kovasanaisestikin yhteiskunnallisista asioista aika usein. Vaikka vanhemmillani oli hyvin selkeät - ja osin mustavalkoisetkin - käsitykset, he arvostivat hyviä perusteluja silloinkin, kun he itse olivat eri mieltä asioista.

Ja vaikka sana politiikka kuulosti jo silloin ja kuulostaa edelleenkin monista luotaantyöntävältä, on kyse yksinkertaisesti omaan ja yhteiseen elämäämme vaikuttamisesta ja siihen liittyvästä päätöksenteosta. Mitä toivot omalta lähikoulultasi? Miten päivähoitopaikat kannattaa sijoittaa ja mitä se saa maksaa? Missä kunnossa haluat yhteisen maapallomme olevan, kun jätämme sen seuraaville sukupolville? Varmasti jokaisella on näihin asioihin joku mielipide. Osallistuminen politiikkaan on vain keino viedä omia ajatuksia eteenpäin.

Mutta miksi sitten juuri Vihreät? Itselläni valinta lähti käyntiin ottamalla esiin kaikki mahdolliset puolueet ja sulkemalla ulos ryhmiä yksitellen sen mukaan, missä en ainakaan voi olla samaa mieltä. Kun työkseen puuhasi erilaisten uutis-, luonto-, kuluttaja-, ja asiaohjelmien parissa toimittajana ja yrittäjänä, oli oma arvo- ja vaatimuslista kohtuullisen pitkä. Vihreissä ilahdutti ja ilahduttaa edelleen se, ettei asioita katsota järjestelmällisesti oikealta eikä vasemmalta, vaan yritetään löytää toimivia käytännön ratkaisuja. Kun sen yhdisti omiin arvoihini, eli työntekoon planeettamme pelastamisen puolesta, huolenpitoon siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet, että he mahtuvat samaan veneeseen eikä ketään jätetä ja ihmisten kannustamiseen eteenpäin silloinkin, kun omat tai perheen voimavarat eivät riitä, oli valinta aika helppo.

Kaikki nämä asiat tullevat esiin koulukierroksellakin. Ihanaa on myös törmätä kysymyksiin, joihin ei ole tullut edes miettineeksi vastauksia. Yksi haasteellisimmista tuli ekaluokkalaiselta tytöltä. 

-Montako ovea on Eduskuntatalossa? Jouduin pahoittelemaan, etten yhtään tiedä, mutta lupasin selvittää. Kiinteistöhuollon mukaan niitä on yli 1000.