Mitä sinulle kuuluu?

Me elämme hienossa pienessä maassa. Väkiluvultaan Suomi on noin 115. suurin valtio, pinta-alaltaan 64:s. Suomen väestö on vain 0,07 prosenttia maailman väestöstä ja meidän pinta-alamme on saman verran maailman pinta-alasta. Tilastokeskus on koonnut kattavan listan asioista, joissa olemme silti maailman parhaita.

 

Suomi on maailman turvallisin ja vakain maa. Meillä on riippumattomin oikeusjärjestelmä, vapain lehdistö, paras hallinto, vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta ja vapaimmat vaalit. Lukutaitomme, peruskoulutuksemme sekä henkinen pääomamme on maailman paras. Suomi on myös aivan huippuluokkaa, mitä tulee ihmisten onnellisuuteen, korruption vähäisyyteen, sosiaaliseen kehitykseen, ihmisten väliseen luottamukseen, tasa-arvoon ja äitien hyvinvointiin.

 

Silti meillä näkyy ihmisten sama kahtiajakautuminen, mikä muuallakin maailmassa. Samaan aikaan kun suurin osa väestöstä voi hyvin, osallistuu, lukee, liikkuu ja välittää, osa porukasta tipahtaa yhä selvemmin heikon toimeentulon, ennakkoluulojen, tietämättömyyden, ongelmien ja vahvan osattomuuden tunteen keskelle.

 

Meillä on koko ajan isompi joukko etenkin nuoria miehiä, jotka tipahtavat opintojen ja työnteon polulta ja uhkaavat syrjäytyä. Vaikka suomalaiset ovat Euroopan toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä, meillä on yhä isompi joukko ihan kaikenikäisiä, jotka eivät lue kirjoja eivätkä lehtiä, ja siksi jäävät helposti nettisivujen ja valemedian valheelliseen tai pahasti puutteelliseen pintatodellisuuteen.

 

Muutos on iso. Vielä minun lapsuudessani oli koko kylän lapset. Oli lähes sama, millaiseen perheeseen synnyit, sillä olit osa joukkoa. Omaan paikkaan ja olemiseen riitti juuri se, että olit. Kylä huolehti, auttoi ja osallisti.

 

Sitten hyvää hyvyyttämme rakensimme sosiaaliturvan, joka auttoi kuoppapaikoissa, rakensi siltoja silloin, kun piti päästä elämän niemeltä toiselle. Samalla kuitenkin yhteisöllisyys väheni. Emme enää ole osallisia pelkästään olemisemme perusteella, vaan osallisuus riippuu vaatetuksesta, vanhempien ammatista, synttärikutsuista ja kännyköistä.

 

Osallisuutemme on pirstaloitunut. Samalla yksinäisyys on lisääntynyt ja osattomuus kasvanut. Eikä se koske vain lapsia, vain vanhuksia, vain maahanmuuttajia, vain kaupunkilaisia, vain vähemmistöjä, vain liikuntarajoitteisia vaan se koskee meitä kaikkia.

 

Nyt joulun ja itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlien alla on meille jokaiselle oikea hetki kysyä, mitä läheisillemme aidosti kuuluu. Mitä juuri minä voisin tehdä jonkun toisen hyväksi? Mihin minä voisin osallistua?

 

Sanotaan, että me suomalaiset olemme hyviä vaikenemaan kahdella kielellä. Tuntuu siltä, että olemme hyviä myös olemaan yksinäisiä yhdessä. Pidetään yhdessä huolta, ettei se ole totta.