Puruvesi vai viitasammakko?

Ihan alkuun on syytä vakuuttaa, että viitasammakko-parka ei ole Puruveden huononevan laadun syy eikä sen pelastus, vaikka se onkin usein keskustelun keskipisteessä.

Karua järveämme vaivaavat sitä vuosikymmeniä kuormittaneet metsäojitukset ja maatalous. Siis hajakuormitus, jota pahennamme me ranta-asukkaat. Siksi jokaisen tulee kantaa vastuu järven kunnon parantamisesta. Keinoja riittää: kosteikkoja ja suojakaistoja rannoille, hoitokalastusta, pohjapatoja ja vanhan ojituksen purkamista. Pro Puruveden sekä Freshabit-hankkeen väki tekevät upeaa työtä, mutta tehtävää ja huolenpitoa riittää meille kaikille. Meidän asukkaiden ja kesävieraiden vastuulla on pistää ja pitää jätevedet kurissa, jättää pesuaineet shampoista mäntysuopaan käytettäväksi vain kuivalla maalla ja niittää voimien mukaan omaa rantaruohikkoa.

Nuhraantuneet ja heinittyneet rannat ja lahdet ruokkivat rehevöitymistä, ja ilman meidän ihmisten toimia emme saa järven kuntoa kääntymään kohti parempaa.

Tämän yleisen tilan kohentamisen lisäksi tarvitsemme erityistoimia Puruveden ”helmien”, kuten Kerimäen kirkkorannan hoitoon. Ja sitä työtä pitää pystyä jatkamaan yhteistyössä kaikkien toimijoiden, mutta myös viitasammakon kanssa.

Tekijöiden turhautumisen EU-suojeltuun viitasammakkoon ymmärtää, kun tilanteen suhteuttaa saimaannorppaan. Saimaannorppia on reilut 300, kun sammakoita on ehkä kymmeniä tuhansia. Norppa elää pienellä järvialueella, kun viitasammakko on yleinen koko maassa aina Perämerelle asti. Uhanalaisuusluokituksessa saimaannorppa on siellä uhanalaisimmassa luokassa, kun taas viitasammakko porskuttaa janan toisessa päässä elinvoimaiseksi luokiteltuna.

Silti alueella majailevasta suojellusta viitasammakosta ja korennoista huolimatta keinoja kirkkorannankin kunnostamiseen on.

Ensinnäkin viranomaisten kannattaa punnita suojeludirektiivin asemaa suhteessa vesipuitedirektiiviin. Siinä, missä suojeludirektiivi määrää suojelemaan unionin listaamia eläimiä ja niiden elinympäristöjä, vesipuitedirektiivi taas velvoittaa kunnostamaan vesien tilaa. Siihen toimissa kannattaa siis vedota.

Toinen keino on luoda suojelluille eläimille korvaavia elinympäristöjä jonnekin muille järville tai Puruveden toisiin lahtiin. Näin on toimittu muun muassa Haminassa, jossa tie meinasi ilman siirto-operaatiota jäädä rakentamatta. Sammakot siirrettiin ja tie rakennettiin, ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Jotta kirkkorannan kunnostusta voidaan jatkaa, kannattaa koota kaikki toimijat saman pöydän ääreen. Sinne kaivataan niin viranomaiset, luonnonsuojelijat, kalastajat, kaupungin edustajat kuin vesialueiden omistajatkin. On selvää, että yksituumaisella suunnitelmalla ja sopimuksella direktiivitkin on helpompi haastaa. Siitä on myös esimerkkejä maailmalla.