Yliopiston ja maan hallituksella on eri velvoitteet

Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen kirjoittaa (Karjalainen 25.5.), etteivät yliopistot menesty aluepoliittisin perustein kansainvälisessä kehityksessä. Näin voi olla, mutta pitää muistaa, että yliopistoilla on paljon laajempi tehtäväkenttä kuin vain menestyä kansainvälisesti. Ennen kaikkea niiden tehtävä on tuottaa osaamista Suomeen. Siinä missä yliopisto voi miettiä omaa toimintaansa pelkästään koulutuspoliittisista lähtökohdista, ovat maan hallituksen velvoitteet toiset: sen vastuulla on pätevien ammattilaisten riittävyys koko maassa ja myös aluepolitiikka, josta on ihan suotta tullut lähes kirosana.

Kun Itä-Suomen yliopisto keskittää opettajankoulutuksen vain Joensuuhun, se tarkoittaa jatkossa sitä, että opettajia koulutetaan Helsingin ja Jyväskylän lisäksi lännessä kuudella paikkakunnalla: Turussa, Raumalla, Tampereella, Kokkolassa, Oulussa ja Rovaniemellä, mutta idässä vain yhdellä! Huoli pätevien ammattilaisten riittävyydestä on aito, etenkin kun siitä on jo huonoja kokemuksia. Kajaanin opettajankoulutuslaitos lopettaminen on merkinnyt pulaa opettajista Kainuussa. Vastaavasti itäsuomalaisten hampaat olivat surkeassa kunnossa, kunnes hammaslääkärikoulutus aloitettiin uudelleen Kuopiossa. Tällaisia epäonnistumisiako me janoamme lisää?

Opetus- ja tutkimusresurssien on todettu hajautuneen liian pieniin yksiköihin. Olen samaa mieltä siitä, ettei Suomeen mahdu ehkä 14 yliopistoa. Yliopistoja voidaan yhdistää ja hallintoa siten keventää, mutta sen sijaan näin isossa maassa pitää turvata riittävästi alueellisia toimipaikkoja sellaisilla aloilla, joiden ammattilaisia tarvitaan kaikkialla, etenkin siis terveydenhuollon ja opetuksen osalta. Siitä näkökulmasta päätös on täysin kestämätön.

Yliopistolain mukaan yliopisto päättää itsenäisesti yksiköistään ja toimipaikoistaan. Tämän allekirjoitan. Maan hallitus ja opetusministeriö kantaa kuitenkin aina vastuun tutkinnonanto-oikeuksin ja tulosohjauksella siitä, mitä opetetaan ja missä yliopistossa. Itä-Suomen yliopistokaan ei voi itse päättää vaikkapa silmälääkäreiden koulutuksen aloittamisesta, vaikka sillä autonomia onkin. Se on keino, jota maan hallitus voi halutessaan käyttää turvatakseen riittävän monipuolisen koulutuksen tarjonnan. Tätä keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus ei halunnut tehdä, toisin kuin vihreiden, sosiaalidemokraattien, vasemmiston ja kristillisten eduskuntaryhmät.

Ei siitäkään huolimatta, että päätöksen seurauksena maan kestävyysvaje syvenee noin 100 miljoonalla ja Savonlinnaan jätetään koko laaja kampusalue kummituskyläksi. Ei siitäkään huolimatta, Savonlinnan ja Joensuun opettajankoulutuksen vetovoimaisuus on lähes yhtäläinen, siis yhtä huono tai yhtä hyvä.

Mielenkiintoista seurata, miten kahden samantasoisen koulutuksen yhdistäminen parantaa tasoa? Kun kansainvälisen viestinnän laitos siirrettiin samoin perustein Joensuuhun, on lopputulos kuulemma se, että Savonlinnan osaamisesta on enää 20 % jäljellä!? Tämän arvion kuulin alan opettajilta. Että se siitä koulutuspoliittisesta perustelusta.