Helin blogi

Ylikulutukseen on puututtava nyt

Maailman ylikulutuspäivää vietettiin elokuun alussa. Se tarkoittaa laskennallisesti hetkeä, jolloin ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Asiat ovat Suomessa vieläkin huonommalla tolalla. Meidän kansallinen ylikulutuspäivämme oli jo huhtikuun puolivälissä. Käytimme siis reilussa kolmessa kuukaudessa loppuun luonnonvarat, joiden olisi pitänyt riittää koko vuodeksi.

Mikäli kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat suomalaisten tahtiin, tarvitsisimme 3,6 maapalloa, jotta kulutus olisi kestävää. Selvää on, ettei kulutuksemme voi jatkua tällä tolalla. Asumiseen ja liikkumiseen käytetyn energian lisäksi eläinperäisen ruuantuotannon vaatima maapinta-ala ovat suurimpia syitä ylikulutukseen. Maailmanlaajuisesti lähes 80 prosenttia viljeltävästä maasta käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruuan tuotantoon. Tässä onkin yksi syy lisätä kasvisruokapäiviä omaan ruokavalioon.

Suomessa ylikulutus köyhdyttää metsien monimuotoisuutta, lisää uhanalaisia kalakantoja ja vähentää arvokkaiden luontotyyppien määrää. Eri puolilla maailmaa fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja kivihiilen, tuotanto tuhoaa elinympäristöjä. Fossiilisten polttoaineiden päästöt nopeuttavat ilmastonmuutosta ja näin sulattavat arktista aluetta. Tutkijat ovat arvioineet, että tämän kesän poikkeuksellisia hellejaksoja on tulevaisuudessa yhä useammin.

Ylikulutus on ajanut maapallomme hätätilaan, ja tarvitsemmekin välittömästi toimia ylikulutuksen hillitsemiseksi. Vihreät kannattavat liikenteen, energiantuotannon ja teollisuuden päästöjen karsimista. Suomen on sitouduttava kunnianhimoisiin kotimaisiin päästövähennystavoitteisiin, jotta voimme olla hiilineutraali valtio 2030-luvulla. Metsien ja maaperän hiilinieluja on kasvatettava. Kannatamme ennen kaikkea uusiutuvan energian, kuten tuuli- tai aurinkovoiman, käytön lisäämistä.

Suomalaisten kulutuksella on valitettavia vaikutuksia maailmanlaajuisesti. Kulutamme päivittäin tuotteita, joiden raaka-aineiden käyttö ei ole kestävällä pohjalla. Merten muovilautat ovat herättäneet monet siihen, että tulevaisuudessa merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Ylikulutus näkyy maailman köyhimpien ihmisten ympäristöissä metsäkatoina, kuivuutena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisenä. Arvioiden mukaan miljoonien ihmisten on muutettava kotiseuduiltaan elinympäristön heikkenemisen takia.

Uskon vahvasti, että me suomalaiset voimme muuttaa kulutustottumuksiamme. Kiertotalouden edistäminen on konkreettinen esimerkki ylikulutuksen hillitsemisestä. Kiertotalouden perusidea on, että tuotteita käytetään nykyistä pidempään, materiaalit kiertävät tehokkaasti ja tavaroiden sekä palveluiden tuotannosta aiheutuu selkeästi vähemmän päästöjä. Näin ajateltuna kulutus perustuu omistamisen sijaan jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Jos tarvitset painepesuimuria vain muutaman kerran vuodessa, voisitko jakaa sen naapureidesi kanssa? Pienistä teoista syntyy puro, joka pikkuhiljaa muuttaa kulutustottumuksiamme.

Heinävesi tarvitsee kaivoslain muutoksen pikaisesti

Suomen kaivoslainsäädäntö on löperö. Se suorastaan yllyttää mineraalivarojen ryöstökäyttöön. Meiltä puuttuu kaivosvero eikä yhtiöiltä vaadita käyttöoikeuskorvauksia. Minkä tahansa alueen voi varata malminetsintään ilman maanomistajan lupaa. Ei siis ihme, että Suomi kiinnostaa ulkomaisia kaivosyhtiöitä.

Kaivosteollisuutta tarvitaan, mutta sille ei pidä uhrata mitä tahansa. Jokaisella kaivoksella on haittavaikutuksia, joita tulee tarkoin punnita sen hyötyihin. Kaivosten työllisyysvaikutukset ovat väliaikaisia, kun taas luontoarvot ovat pysyviä.

Heinäveden kaivoshankkeen alue on poikkeuksellisen haavoittuvainen: Aitolammesta on vain reilu kilometri Varisveteen ja noin 5 km Natura-alueisiin. Talvivaaran mustaliuskan sisältämän grafiitin vaikutukset näkyvät noin 60 kilometrin säteelle. Heinävedellä se merkitsisi monen Saimaan vesialtaan, kuten muun muassa norppa-alue Koloveden vaarantumista.

Yhtiöiden voimakkaan verosuunnittelun takia niiden verotuloista jää Suomeen Finnwatchin arvion mukaan vain 2,4 % malmien arvosta. Käytäntö on osoittanut, että myös kaivosten jälkihoito kaatuu usein veronmaksajien niskaan. Näin on käynyt mm. Nivalassa kanadalaisen kaivosyhtiön hakeuduttua konkurssiin. Sama on tapahtumassa Talvivaarassa, jossa arviolta vähintään 10 miljoonan euron jälkitöiden vastuut ovat jäämässä yritysmuutosten vuoksi valtiolle. Verovaroin maksetaan myös kaivosten vaatima infra.

Nykyinen kaivoslainsäädäntömme on uusittava pikaisesti. Mineraalivarantojen hyödyntämisestä tulee maksaa kunnollinen korvaus, toimijoiden on kannettava vastuu haitoista kaivostoiminnan jälkeenkin ja paikallinen ääni tulee kuulua paremmin.

Tarvitaan louhintamäärään perustuva kaivosvero. Se estää veronkiertoa, kannustaa aloittamaan toiminnan vasta riittävän rikkaissa esiintymissä ja vähentää jätteen määrää.

Löytäjä saa pitää -periaatteesta valtausten osalta tulee luopua. Kallioperämme mineraalivarat kuuluvat valtiolle, niiden hyödyntäjän on maksettava siitä käypä korvaus.

Kunnilla tulee olla yksiselitteinen oikeus kieltää malminetsintä ja kaivostoiminta alueellaan perustellusta syystä, esimerkiksi silloin kuin tämä uhkaa alueen muiden elinkeinoja. Myös maanomistajaa on kuultava. Etsintää ei pidä sallia luonnonsuojelualueilla.

Kaivosluvan tulee perustua laajaan kokonaisharkintaan huomioiden muut elinkeinot, ympäristö ja kaivostoiminnan kesto. Luvan myöntämiseksi hankkeen hyödyn tulee olla huomattava menetyksiin verrattuna.

Kaivosten jätevedet eivät saa saastuttaa vesistöjä. Vesistöjen, ympäristön ja terveydensuojelu tulee taata riittävän tiukoilla ympäristöluvilla. Valvonnan on oltava kunnossa ja poikkeamiin on puututtava. Jälkihoitoa ei saa sysätä valtion vastuulle.

Heinävesi tarvitsee lainmuutoksen tueksi riittävän laajan ja tarmokkaan kansalaisliikkeen kaivoshankkeen torppaamiseksi. Lisäksi tarvitaan Itä-Suomen maakuntien yhteistyötä, sillä kaivoshanke ja sen vaikutukset leviävät laajalle. Hienoa, että myös Lintulan nunnaluostari on tullut poikkeuksellisen avoimesti ja vahvasti puolustamaan luontoarvoja!

Heinäveden reitti on noussut uutisiin Suomen unohdettuna matkailuaarteena. Lintulan ja Valamon luostarit, reitit kanavineen ja järviluonto mökkeineen kiinnostavat kansainvälisestikin. Järviluonnosta on kasvamassa Lapin veroinen matkailukohde puhtaine ruokineen, metsineen ja vesineen. Tätä ei pidä riskeerata lyhytaikaiselle kaivokselle. Sen sijaan Lakeland-brändiä tulee vahvistaa vapauttamalla Palokin kosket. Näin syntyisi eteläisen Suomen pisin koskialue, kalastusmatkailun helmi.

Heli Järvinen

kansanedustaja (vihr.)

Etelä-Savo

Krista Mikkonen

kansanedustaja (vihr.)

Pohjois-Karjala

Sinilevä herätti todellisuuteen

Viimeistään tämä kesä on avannut kaikkien meidän suomalaisten silmät sinilevälle. Suomen ympäristökeskuksen havaintojen perusteella ensimmäistä kertaa historiassa lähes koko Suomenlahti on sinileväkukinnan peitossa! Mutta myös me sisävesien äärellä asuvat olemme huomanneet saman ongelman: fosforiravinnepäästöt ovat tehneet sinilevästä meille lähes jokapäiväisen hellepäivien riesan.

Valitettava asia on, että Suomi on asukasta kohti laskettuna yksi maapallon merkittävimmistä typpi- ja fosforivirran tuottajista. Vesiä Suomessa rehevöittäviin typpi- ja fosforivirtoihin vaikuttavat etenkin ruoan tuotanto ja kulutus. Myös metsäteollisuuden osuus on myös merkittävä. Esimerkiksi karua järveämme Puruvettä vaivaavat sitä vuosikymmeniä kuormittaneet metsäojitukset ja maatalous. Siis hajakuormitus, jota pahennamme me ranta-asukkaat.

Siksi jokaisen meistä tulee kantaa vastuu järven kunnon parantamisesta. Keinoja riittää: kosteikkoja ja suojakaistoja rannoille, hoitokalastusta, pohjapatoja ja vanhan ojituksen purkamista. Pro Puruveden sekä Freshabit-hankkeen väki tekevät upeaa työtä, mutta tehtävää ja huolenpitoa riittää meille kaikille.

Meidän asukkaiden ja kesävieraiden vastuulla on pistää ja pitää jätevedet kurissa, jättää pesuaineet shampoista mäntysuopaan käytettäväksi vain kuivalla maalla ja niittää voimien mukaan omaa rantaheinikkoa. Nyt katse peiliin: eihän enää kukaan pese hiuksia järvessä matoista puhumattakaan, eihän?

Nuhraantuneet ja heinittyneet rannat ja lahdet ruokkivat rehevöitymistä, ja ilman meidän ihmisten toimia emme saa järven kuntoa paremmaksi tai edes pysäytettyä sen kunnon heikentymistä. Siksi ruokojen niitto kannattaa aloittaa omasta rannasta. Jokainen voi vaikuttaa rehevöittävien päästöjen vähentämiseen esimerkiksi kannanotoilla ja lehtikirjoituksilla. Omassa elinpiirissään voi ravinnepäästöjään vähentää esimerkiksi kompostoimalla, vaihtamalla moottoriveneen soutuveneeseen, pesemällä matot viemäröidyissä matonpesupaikoissa, pesemällä hiukset saunassa tai edes pihamaalla, laskemalla jätevetensä pilsitankkeihin ja tuomalla jätteensä kotiin kierrätykseen. Keinoja riittää meille jokaiselle, ja nyt myös meistä jokaista tarvitaan järviemme kunnostustalkoisiin.

 

Sivu 1 / 23

Miksi Heli?